Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka täysillä Tigersin kimppuun

Hakan tämänvuotinen urakka Suomen cupissa alkaa torstaina Tehtaan kentällä, kun 5. kierroksella vastassa on tamperelainen Kolmosen joukkue FC Tigers.

Ottelu on virallisissa dokumenteissa Tigersin kotipeli ja siitä syystä Tehtiksellä nähdään ainutlaatuinen tilanne. Haka pelaa kotikentällään vierasasussaan, sillä Tigersin pelipaidan väri on valkoinen.

Haka vietti viime viikolla kuuden päivän loman ja palasi maanantaina harjoituskentälle. Päävalmentaja Olli Huttunen on ollut alkuviikon A-maajoukkueen mukana, joten valmennusvastuu on jäänyt Asko Jussilan harteille.

Jussila alleviivaa, että mitään ei jätetä sattuman varaan, vaikka vastustaja ei korkeimmalta sarjatasolta tulekaan.

– Hakalle cup on aina tärkeä asia, eikä siitä tingitä tälläkään kertaa. Mihinkään suuriin kokeiluihin ei ole aihetta. Meillä on lyhyt loma takana ja nyt on päästätä takaisin rytmiin mukaan, Jussila huomauttaa.

Hakan pelaajista Sami Ristilä ja Valeri Minkenen ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa.

– Kalle Parviainen kuntoutuu kovaa vauhtia, mutta tämä ottelu taitaa tulla hänelle vielä hieman turhan aikaisin, Jussila sanoo.

Petri Viljanen on pari seuraavaa viikkoa alle 21-vuotiaiden matkassa EM-lopputurnauksessa. Jari Nikkilä ja Niko Ikävalko ovat puolestaan olleet 21-vuotiaiden nuoremman ikäluokan leirillä. Leiri päättyi 1-0 –tappioon Ruotsia vastaan. Nikkilä pelasi lopusta viisi minuuttia ja Ikävalko katseli koko ottelun vaihtopenkin puolelta.

– Nikkilän ja Ikävalkon osalta torstain pelaaminen katsotaan sen jälkeen, kun he ovat palanneet leiriltä, Jussila painottaa.

Hakan ja Tigersin välinen vääntö alkaa poikkeuksellisesti vasta kello 19. FC Hakan kausikortit ovat ottelussa voimassa. Pääsyliput otteluun ovat 8 ja 4 euroa. Portit, Paviljonki ja terassit aukeavat kello 18.00

tpshakajoukkue

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT