Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Erkka Helminen ja Tuomas Lähdesmäki Hakan keskikentälle

Tänään Tehtaan kentällä Suomen Cupissa Hongan kohtaava Haka on vahvistanut joukkuettaan kahdella keskikenttäpelaajalla. Poikien maajoukkuelupaukset Erkka Helminen, 19, ja Tuomas Lähdesmäki, 19, ovat allekirjoittaneet pelaajasopimukset valkopaitojen kanssa.

C-juniori-ikäisenä Toijalasta Hakaan siirtyneen Helmisen sopimus on kolmevuotinen, Seinäjoen Jalkapallokerhon organisaatiosta tulevan Lähdesmäen sopimus kattaa tämän kauden.

– Jälleen saimme pari hyvää palasta joukkueeseemme lisää. Molemmat ovat lahjakkaita pelaajia, joilla on halu mennä urallaan eteenpäin, Hakan päävalmentaja Kari Martonen kertoo.

– Lähdesmäki on parhaimmillaan ”kymppipaikalla” kärkien takana, Helminen puolestaan hieman alempana keskikentällä, Martonen jatkaa.

Tuoreet sopimuspelaajat hamuavat kesällä kunnolla peliaikaa Tehtaan kentällä.

– Pari edelliskautta pelasin Kakkosta Kerho 07:n riveissä. Nyt on aika ottaa yksi askel eteenpäin, Lähdesmäki sanoo.

– Tavoitteena on päästä pelaamaan Ykkösessä ja sitä kautta antaa näyttöjä myös maajoukkuetta varten, helmikuussa Suomi-paidassa debytoinut Helminen lisää.

Helminen ja Lähdesmäki ovat Hakan kokoonpanossa illan Honka-ottelussa. Ottelu alkaa Tehtaan kentällä kello 17.

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT