Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kolme tulevaisuuden lupausta

Haka on tehnyt kolmevuotiset sopimukset lupaavien hämeenlinnalaispelaajien kanssa. Maalivahti Joonas Immonen, laitapuolustaja Aapo Mäenpää ja keskikenttäpelaaja Niilo Mäenpää siirtyvät Hakaan HJS:n riveistä.

Kolmikolle Haka on tullut jo tutuksi A-poikien peleissä, jossa he ovat edustaneet valkopaitojen ja HJS:n yhteisjoukkuetta.

– Nämä pelaajat ovat pelaajapolkunsa alussa, mutta he ovat jo ikäluokissaan osoittaneet kykynsä. Kaikki halusivat sitoutua Hakaan, joten voin olla vain iloinen ja tyytyväinen heidän valinnastaan, Hakan päävalmentaja Kari Martonen toteaa.

Hakan kakkosvalmentajalle ja yhteisjoukkueen vetäjälle Lauri Hakaselle pelaajat ovat tuttuja Hämeenlinnan ajoilta.

– Jo parin vuoden ajan olen seurannut heidän kehitystään. Kaikilla on mahdollisuus päästä pitkälle jalkapalloilijoina, Hakanen huomauttaa

Nuoret, uudet hakalaiset ovat valmiita esiintymään Ykkösen otteluissa ensi kesänä.

– Hienoa oli päästä sopimukseen Hakan kanssa. Vaikka suurin osa peleistä tuleekin varmaan vielä A-junnuista, niin kesän tavoitteena ovat ehdottomasti Ykkösen pelit, keskiviikkona 17 vuotta täyttänyt Niilo Mäenpää kertoo.

– Sama on suunnitelma minullakin, puoli tuntia kaksoisveljeään vanhempi Aapo Mäenpää säestää.

Janakkalan Pallosta alun perin lähtöisin oleva Immonen taistelee peliajasta kokeneempien Saku Pesosen ja Ville Kauppisen kanssa.

– Tavoitteita pitää olla ja Ykkösen pelit ovat ensi kesälle sellaisia, syksyllä 18 vuotta täyttävä Immonen painottaa.

Niilo Mäenpää on pelannut jo 23 poikien maaottelua ja onnistunut näissä neljästi maalinteossa. Aapo Mäenpäällä maaotteluita on koossa 19. Immonen oli puolestaan varalla alle 18-vuotiaiden Pietarin turnaukseen alkukuusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT