Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Päivisfutis liikutti lapsia Tehtiksellä

Tehtaan kentällä riitti säpinää tiistaipäivänä, kun noin 250 esikouluikäistä lasta ja noin 40 aikuista pelasivat jalkapalloa kauniissa syyssäässä. Jo 17. kerran järjestetty päivisfutis sai sekä järjestävältä taholta FC Hakalta että osallistujilta isot kehut.

Lapset kiersivät eri rasteilla pelaajien opastaessa ja toimiessa ohjaajina. Rasteilla oli muun muassa pujottelua, pelaamista, maalintekoa, koordinaation harjoittelua, polttopalloa ja leikkimistä.

Vauhtia sekä remakkaa riitti ja pallo sai kyytiä. Vanhankylän varhaiskasvatusyksikön johtaja ja päiväkodinjohtaja Mervi Riikonen kiitteli tapahtumaa.

– Se meni taas loistavasti. Se on tapahtuma jota kaikki odottavat. Meillä joka ikäluokassa on aina kulttuuria ja liikuntaa ja eskari-ikäisillä se on aina tämä päivisfutis, Riikonen valottaa.

Riikonen näkee lasten liikkumisen tärkeänä osana kasvatusta.

– Varsinkin nyt, kun olemme varhaiskasvatuksessa lisänneet liikuntaa ja ravintoa. Eskari-ikäiset ovat jo ehkä vanhempiensa kanssa käyneet Hakan peleissä ja siten pelaajat ovat jo heille tietynlaisia staroja. Esimerkiksi mukana ollut Hakan A-junioreiden maalivahti Mikko Ananin oli aikoinaan mukana päivisfutiksessa ja sanoinkin, että jostain osallistujista saattaa kasvaa myös Hakan pelaaja, Riikonen naurahtaa.

Ykkösen maaliennätyksen tällä kaudella viimeistelleen Kalle Multasen tarkka silmä havaitsi jo tulevia Tehtiksen tähtiä.

– Kyllä siellä ehdottomasti oli lahjakkuutta nähtävissä, Multanen heittää.

 

Multasen mielestä tapahtuma oli myös pelaajien mieleen.

– Pelaajilla oli erittäin hauskaa ja lapsillakin näytti olevan kivaa. Nämä ovat ehdottomasti kivoja tapahtumia olla mukana, Multanen kiittelee.

Lasten riemu ja ilo välittyi suoraan myös FC Hakan toimijoihin.

– Oli upea nähdä, kun lapset menivät rastilta toiselle into piukassa ja todella nauttivat päivästä. Välillä kuului kovia riemunkiljahduksia maalin tullessa ja kovaa oli meno, lapsille makkaraa paistellut FC Hakan Nina Helpiö hymyilee.

Hakan monikymmenvuotinen talkoomies Kari Pitkänenkin herkistyi lasten riemusta.

– Tämä oli itsellenikin ikimuistoinen päivä.

 

FC Haka Juniorit Ry:n toiminnanjohtaja Mikko Hatakka kehui päivän antia.

– Tämä on nyt jo 17 vuotta mennyt samalla tutulla kaavalla. Lapset vain vaihtuvat ja se on hieno juttu. Tämä on eskarilaisille yksi vuoden kohokohdista ja he odottavat sitä. Sää oli aivan loistava ja myös Hakan edustusjoukkueen pelaajat olivat innolla mukana. He innostuvat myös mukaan, kun näkevät kuinka vilpittömästi lapset siitä nauttivat.

Päivisfutiksesta saattaa tulla lapsille kipinä tutustua jalkapallon saloihin myös syvällisemmin.

– Jos tämä on joillekin lapsille ensimmäinen kosketus jalkapalloon, niin kuin se varmasti monille on, niin ei se ainakaan huono ole. Jos ensimmäinen kokemus on myönteinen, niin mikäs sen parempi, Hatakka muistuttaa.

(Kuvat: FC Haka) 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT