Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle täysi potti juhlaottelusta

 

Hakan 80-vuotisjuhlat saivat iloisen päätöksen, kun valkopaidat kaatoivat Ykkösen ottelussaan Viikingit 2-0 (2-0).
Haka loi heti ottelun alkuun pari, kolme hyvää maalipaikkaa.  Eetu Muinonen sotkeutui jalkoihinsa juuri ratkaisevalla hetkellä, Henry Ugwunna käänsi Jarno Mattilan keskityksen hieman ohi ja Kalle Multanen jysäytti pallon taivaan tuuliin Mattilan tarjoilun jälkeen.

Etenkin Multanen, Mattila ja Ugwunna pitivät Viikinkien maalivahtia Sam Jammehia varpaillaan myös jatkossa. Palkinto Hakan yrityksestä saatiin hieman ennen puolen tunnin täyttymistä. Kulmapotkun jälkitilanteesta Sakari Saarinen liukui tämän kauden avausosumansa.

Haka siirtyi kahden maalin karkumatkalle juuri ennen taukovihellystä. Saarinen pisti Multasen läpiajoon eikä Hakan tämän kauden ykköspyssy erehtynyt nostossaan.

Toisen puoliajan alussa Tehtaan kentän yleisö luuli Hakan menneen Jarno Mattilan toimesta kolmen maalin johtoon. Lopulta tuo osuma hylättiin paitsiona.

Vähitellen Haka nosti jalkaa kaasulta ja välillä myös Viikingit pääsi hieman peliin mukaan. Haka esitteli tunnin kohdalla myös uuden pelaajan, kun aiemmin viikolla loppukauden mittaisen sopimuksen valkopaitojen kanssa tehnyt Carlos Lopez päästettiin irti. 

Multasella oli kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä mahdollisuus tuplata iltansa maalisaldo, mutta pusku puolustuksen välistä kolahti tolppaan. Multasen seuraavasta saumasta lähettämä nosto puolestaan putosi yläriman päälle. Multanen pääsi vielä kokeilemaan maalia rangaistuspotkustakin, mutta se veto sujahti yli.

Aiemmin lauantaina FC Haka All star voitti näytösottelussa Zoomin 4-2. Hakan maaleista vastasivat Lasse Karjalainen, Jussi Nuorela, ”Speedy” Nissinen sekä ”Vallu” Popovitch.

Hakan kokoonpano Viikinkejä vastaan: Ville Kauppinen, Jari Nikkilä, Mikko-Petteri Latosaari, Niko Markkula, Sakari Saarinen, Jarno Mattila (72. Eetu Kaipio), Patrick Poutiainen, Eetu Muinonen (88. Obi Metzger), Henry Ugwunna (60. Carlos Lopez), Kalle Multanen.

Kuvat: Olli Nykänen. 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT