Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle tärkeä voitto HIFK:sta

 

Hakan tappiottomien otteluiden putki on nyt kuuden pelin mittainen. Sunnuntaina tuli arvokas voitto, kun HIFK kaatui Tehtaan kentällä 1-0.

Samaan aikaan FC KTP voitti Ilveksen, joten eroa Ykkösen kärkeen on edelleen 13 pinnaa. Hakalla on tosin yksi peli vähemmän pelattuna.

Haka sai HIFK-peliin hyvän lähdön, sillä avausmaali nähtiin jo 11. minuutin kohdalla. Se oli Jarno Mattilalta komea pommi reilusta 20 metristä.

Ensimmäisellä puoliajalla peli oli hyvin Hakan kontrollissa ja toinen maali olisi pitänyt paikoista tehdä. Etenkin juuri ennen taukoa, kun Mikko Innanen ja Kalle Multanen olivat lähes nokikkain HIFK-vahti Lassi Hurskaisen kanssa.

– Ensimmäinen puoliaika oli kauden parasta peliämme. Se oli tasapainoista ja energistä pelaamista, Hakan päävalmentaja Juho Rantala kehui.

Toisella puoliajalla HIFK pääsi paremmin peliin mukaan. Toki Hakalla oli paikkansa, mutta HIFK:n tasoitus tuntui olevan lähempänä kuin isäntien toinen. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Mikko-Petteri Latosaari ehti kertaalleen putsaamaan pallon maaliviivalta.

– Loppua kohden hieman väsyimme. Kova kolmen pelin viikko tuntui meidän jaloissamme. Toki HIFK:llakin oli tiukka viikko, mutta he olivat tässä pelissä takaa-ajajina, Rantala muistutti.

Yleisöä Tehtaan kentällä oli 1485 henkeä. Hakan seuraava kotiottelu on jo tulevana lauantaina, kun Työväen Musiikkitapahtumaa tulee juhlistamaan Jippo Joensuusta. Ottelu alkaa 26.7. kello 16.

Hakan kokoonpano HIFK:ta vastaan: Ville Kauppinen, Jari Nikkilä, Mikko-Petteri Latosaari, Regi Nooitmeer, Sami Sanevuori, Sakari Saarinen, Eetu Muinonen (88. Juuso Salonen), Mikko Innanen (65. Mikko Innanen), Jarno Mattila (77. Venance Zézé), Patrick Poutiainen, Kalle Multanen.

Kuvat: Olli Nykänen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT