Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tehtikselle uusi VIP-terassi

Haka palvelee VIP-vieraitaan loppukauden ajan entistä paremmin, kun sunnuntain huippuottelussa KTP:tä vastaan avautuu VIP-teltan yhteyteen uusi Rautia-terassi.

Rautia-terassin myötä VIP-vierailla on nyt mahdollisuus seurata ottelua myös VIP-tiloista käsin ja siten vieraita pystytään palvelemaan entistä paremmin.

– Nyt kun terassi on auki, niin ei tarvitse poistua VIP-tiloista katsomoon, vaan peliä voi seurata terassilta. Siellä on mahdollisuus nauttia virvokkeista ja syödä samalla, kun seuraa peliä. Ennen se ei ollut mahdollista, Hakan ravintoloitsija Miia Riihimäki valottaa.

VIP-tilojen maittavat ruuat tarjoilee Ravintola Liekki. Ruoista vastaavan Hanna Paasion mukaan ruokalista pidetään monipuolisena ja mielenkiintoisena.

– Olemme pyrkineet pitämään sen vaihtelevana, ettei ihmisille tule sellaista fiilistä, että taasko tätä samaa. Joka pelissä meillä on ollut eri ruuat. Meillä on ollut myös erilaisia teemoja, kuten texmex- ja intialaista ruokaa. Olemme tarjoilleet myös ihan perinteistä poronkäristystä ja muusia sekä myös possun, härän ja kanan pataruokia lisukkeineen. Lisäksi mukaan kuuluu runsas salaattipöytä sekä leivät, Paasio paljastaa VIP-herkuista.

Riihimäki muistuttaa myös Tehtiksen tyylikkäistä VIP-aitioista.

– VIP-aitioon sisältyy VIP-palvelut 10 hengelle, ja aitioon mahtuu enimmillään 16 henkeä. Aitioon on mahdollisuus tilata ruokailu ja siellä on tarjolla virvokkeita, jos ei halua telttaan mennä, Riihimäki kertoo.

Rautia VIP-terassin rakentamisen mahdollisti Rautia Valkeakosken kauppias Jouni Fuss yhteistyössä Rauta Keskon kanssa, jotka toimittivat Hakalle materiaalit terassin rakentamiseen. Haka myy VIP-lippuja Tehtikselle hintaan 80€ sisältäen VIP-palveluina ruokailun ennen ottelua ruokajuomineen, istumapaikan pääkatsomosta sekä puoliaikatarjoilut.

Tervetuloa tutustumaan Hakan uudistuneisiin ja entistä parempiin VIP-palveluihin! Lisätietoja VIP-palveluista ja VIP-varaukset, toimisto@fchaka.fi tai soittamalla 0404841934.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT