Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja AC Oulu maalittomaan tasapeliin

Hakan ja AC Oulun välinen Ykkösen ottelu ei suuria hienouksia Tehtaan kentällä tarjonnut. Peli päättyi lukemiin 0-0.

Ensimmäisen puoliajan alku oli varsin tasaista taistelua. AC Oulu kokeili pari kertaa kaukolaukauksilla Saku Pesosen yllättämistä ja toisessa päässä Hakan Henry Ugwunna puski kulmapotkun jälkeen hieman ohi.

AC Oulu pääsi lähelle maalia kymmenen minuuttia ennen taukoa. Mika Nurmelan antaman kulman jälkeen Janne Hietasen pusku suuntautui oikealta ohi. Aivan puoliajan lopulla Venance Zézé petasi paikan Kalle Multaselle, mutta oululaisten puolustus ehti viime tipassa putsaamaan tilanteen kulmapotkuksi.

Avauspuolikasta sävyttivät hakalaisten kolhut. Sekä Eetu Muinosta, Niko Markkulaa että Henry Ugwunnaa jouduttiin hoitamaan nurmen pinnassa. Kolmikosta Ugwunna joutui jättämään pelin kesken reilun puolen tunnin kohdalla.

Heti toisen jakson alkuun AC Oulu sai painetta Hakan päätyyn ja uhkaili pariinkin otteeseen kotijoukkueen maalia vaarallisesti. Väliin Multanen oli päästä pahantekoon, mutta oululaisten maalivahti David Monsalve hoiti tuon läpiajon puolikkaan.

Haka ei tahtonut jatkossakaan saada peliään rullaamaan ja harhasyötöt sävyttivät koskilaisten iltaa. AC Oulu sen sijaan pelasi ennakkoluulottomasti. Lopussa Haka oli päästä rokottamaan. Ensin Sakari Saarinen ei paikastaan onnistunut ja päätösminuutilla Multasen osuma liputettiin paitsioksi.

Yleisöä Tehtaan kentällä oli 1084 henkeä. Päävalmentaja Juho Rantala pyysi heiltä pelin jälkeen anteeksi.

– Olen aika lailla sanaton. Kyllä meidän pitää pyytää 1080 katsojalta anteeksi tätä esitystä. Aika murheellinen ilta tämä oli. Nyt on tarkkaan mietittävä, miksi ilme oli tällainen, Rantala mietti.

Seuraavan Ykkösen ottelunsa Haka pelaa ensi viikon maanantaina 12.5. kello 18.30. Pelipaikkana on Pori ja vastustajana FC Jazz.

Hakan kokoonpano AC Oulua vastaan: Saku Pesonen, Jari Nikkilä (var.), Juuso Salonen, Regi Nooitmeer (var.), Niko Markkula, Ville Luokkala (61. Jarno Mattila), Patrick Poutiainen, Eetu Muinonen (78. Mikko-Petteri Latosaari), Venance Zézé, Kalle Multanen, Henry Ugwunna (37. Sakari Saarinen).

Kuva: Olli Nykänen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT