Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Nyt se alkaa!

Pitkä talvi on takana ja edessä on Ykkösen kauden 2014 ensimmäinen ottelu. Tehtaan kentälle juoksevat lauantaina Haka ja JJK.

– Kenttä on erinomaisessa kunnossa. Kaikilla on joukkueessa odottava ja hyvä mieli. Meidän on pidettävä nyt huoli siitä, että lauantaina kello 17 on edelleen hyvä mieli, Hakan päävalmentaja Juho Rantala pohtii.

Hakan terveystilanne on kaudella alla hyvä. Pari kysymysmerkkiä ottelun alla on, mutta mistään vakavammista vammoista ei ole kyse.

– Työt on kautta ajatellen tehty. Kyllä tätä ensimmäistä peliä on jo odotettu, Rantala puntaroi.

Joukkueet ovat kerran tämä kevään aikana kohdanneet. Haka oli maaliskuussa Saharan tekonurmella vahvempi luvuin 3-1.

– JJK on petrannut paljon kevään mittaan. He antoivat myrskyvaroituksen pudottamalla TPS:n cupista, Rantala muistuttaa.

Haka-JJK Tehtiksellä lauantaina 26.4. kello 15. Seuraava koitos Suomen kauneimmalla stadionilla pelataan jo vapunaattona, kun HJK saapuu vieraaksi Suomen Cupin puolivälierään. Klassikko starttaa tuolloin kello 17.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT