Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka puristi 2-0 -voiton I-Kissoista

Hakan kenraalinharjoitus ensi viikonlopun Suomen Cupin otteluun JIPPO:a vastaan sujui voitokkaasti. I-Kissat antoi Saharan tekonurmella valkopaidoille hyvän vastuksen, mutta Haka voitti lopulta lukemin 2-0 (1-0).

Päävalmentaja Juho Rantala pisti kentälle ykkösmiehistönsä. Mukana oli myös Burkina Fason maajoukkueessakin esiintynyt Habib Bamogo. Bamogo sai kunnian iskeä Hakan avausmaalin parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Osuma syntyi rangaistuspotkusta, joka tuomittiin tamperelaisten käsivirheen myötä.

Tuossa vaiheessa Saharan tekonurmella eläteltiin toiveita kunnon maalijuhlista, mutta I-Kissat oli asiasta toista mieltä. Kerta toisensa jälkeen hakalaiset löivät päätään vieraiden puolustusmuuriin, eikä vapauttavaa toista osumaa tahtonut tulla mitään.

Koskilaisyleisö joutui odottamaan Hakan toista maalia aina 88. minuutille asti. Tuolloin Jari Nikkilä vapautti Mika Jussilan maalipaikkaan, eikä Jussila jättänyt mahdollisuuttaan käyttämättä.
Hakan seuraava ottelu on siis Suomen Cupin kamppailu JIPPO:a vastaan. Ottelu pelataan Joensuun Mehtimäessä lauantaina 8.3. kello 14.

Hakan kokoonpano I-Kissoja vastaan: Saku Pesonen, Jari Nikkilä, Regi Nooitmeer, Sami Sanevuori, Juuso Salonen, Eetu Kaipio (57. Sakari Saarinen), Eetu Muinonen, Ville Luokkala (80. Mikko-Petteri Latosaari), Mikko Innanen (75. Mika Jussila), Jarno Mattila (57. Kalle Multanen), Habib Bamogo.

Kuva: Henry Rantaniemi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT