Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakalle uusi juhlavuoden logo

FC Haka viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan yhdessä FC Haka junioreiden ja Haka Gymin kanssa. Sen kunniaksi Haka on lanseerannut uuden logon. Juhlavuoden kunniaksi ehostettuun logoon on liitetty mukaan seuran perustamisvuosi 1934.

Vuonna 1934 perustettu Hakan pallojaosto aloitti toimintansa pelaamalla Hämeen piirissä. Sen jälkeen seurasta on kasvanut yksi menestyneimmistä suomalaisista jalkapalloseuroista. Haka on voittanut historiansa aikana yhdeksän kertaa Suomen mestaruuden, joka on toiseksi eniten ja Suomen Cupin voittoja Hakalla on ennätykselliset 12. Lisäksi se on voittanut myös Liigacupin kertaalleen.

Juhlavuoden kunniaksi tulevana kautena on luvassa muun muassa juhlaottelu sekä nuorille suunnattuja aktiviteetteja.

Haka lähtee täynnä tarmoa ja positiivisena kohti upeaa juhlavuotta.

– Hakan tilanne 80-vuotisjuhlavuonna on innostava. Tavoittelemme tosissamme nousua Veikkausliigaan ja joukkueen rakentaminen on onnistunut erinomaisesti. On hienoa nähdä kaupunkilaisten kasvanut innostus seuraa kohtaan ja olemme kiitollisia siitä monipuolisesta tuesta mitä saamme. Olemme kuitenkin edelleen haastavassa taloudellisessa tilanteessa ja haemme aktiivisesti uusia kumppaneita, jotka tulevat Hakan 80-vuotisjuhlavuonna saamaan erityisen paljon positiivista huomiota, FC Hakan puheenjohtaja Marko Laaksonen kertoo.

FC Hakan naisjalkapallo viettää niin ikään juhlavuotta, sillä se täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT