Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Toisen puoliajan kiri toi Hakalle tasapelin

honka_backman_ja_perovuo_2Hakan toinen kotipeli oli jo huomattavasti pirteämpää peliä kuin viime keskiviikon kotiavaus HJK:ta vastaan. Maalivahti Janne Korhosen sanoin: ”Jos tämä peli olisi kestänyt vartin pidempään, niin olisimme voittaneet.” Nyt Haka joutui tyytymään 1-1 –tasapeliin FC Hongan kanssa.

Ensimmäisellä puoliajalla Honka oli niskan päällä ja ottelun avausmaali syntyi 14. minuutin kohdalla. Joel Perovuo oli unohdettu Hakan puolustuksen keskelle ja lmikko_innanen_honka2apikas heilahti Hermanni Vuorisen tehdessä maskia Janne Korhosen eteen.

Hakan kone lähti käyntiin ensimmäisen puoliajan lopulla ja etenkin Mikko Innanen sekä Antti Hynynen alkoivat löytää yhteyttä keskenään. Hynynen ja Innanen pelasivat kolme minuuttia ennen taukoa Niko Ikävalkolle paikan ja hetkeä myöhemmin Innanen itse tuhri mahdollisuutensa ylilaukaukseen.

Toisella puoliajalla Hakan peli kulki vauhdikkaasti ja tilanteita tuli vierasjoukkueen päätyyn. Innanen pääsi heti viiden minuutin kohdalla nokikkain Tuomas Peltosen kanssa ja järjesti vielä paremman tilaisuuden vaihdosta kentälle tulleelle Jarno Mattilalle varttia myöhemmin. Ei vain uponnut.

Katsojat repivät hiuksiaan 76. minuutin kohdalla, kun Hongan pakki pääsi tyhjän maalin edessä olleen Jari Nikkilän yritykseen väliin. Seuranneesta kulmapotkusta tuli kuitenkin palkinto.

Sebastian Strandvall antoi kulman ja Jani Bäckman pääsi liippaamaan pallon verkkoon. Bäckman on lainalla juuri Hongasta elokuun alkuun asti.

– Olihan se vähän outo tunne. Ei sitä viitsinyt vanhaa seuraansa vastaan paljon tuuletella, Bäckman naureskeli.janikauppila_honka2

Hakan lopun hyvä paine oli kostautua omassa päässä, kun Jaakko Lepola tykitti pallon ylärimaan. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty, joten Haka sai kuuden pelin mittaisen kotitappioiden putkensa poikki.

Hakan seuraava ottelu on jo torstaina Jyväskylässä JJK:ta vastaan. Sami Ristilä vapautuisi tuohon otteluun pelikiellosta, mutta lievä jalkavamma pitänee ”Risun” sivussa tuosta kamppailusta.

Seuraava Kansanjuhla on puolestaan yksi kauden kohokohdista. Torstaina 14.5. Tehtaan kentälle saapuu vastaan rakas paikallisvihollinen Tampere United.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Jari Nikkilä (var.), Diego Corpache, Petri Viljanen (54. Jarno Mattila), Pietari Holopainen, Jani Kauppila, Antti Hynynen, Sebastian Strandvall, Mika Mäkitalo, Mikko Innanen, Niko Ikävalko (71. Jani Bäckman).

Yleisöä 1166.

Kuvat: Henry Rantaniemi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT