Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Aurinko paistaa taas ”Jape” Mattilalle

Puolisen vuotta sivussa ollut kulttipelaaja Jarno ”Jape” Mattila on toipunut jälleen pelikuntoon. Mattila myöntää, että kuntoutuminen pahasta polvivammasta oli henkisesti raskasta, mutta oli sen arvoinen hänen päästessä kirmaamaan vihreälle veralle.

Jape on pelannut tähän mennessä kahdessa Ykkösen ottelussa ja hakenut myös tuntumaa Pallo-Seppojen riveistä. Hiljalleen huippukunto alkaa löytyä.

– En nyt ole vielä tietenkään täydessä kunnossa, mutta aika hyvässä kuitenkin. Kuntoutuksessa meni se vajaa puoli vuotta ja siihen nähden olen hyvässä kunnossa, Jape kertoo.

Toistamiseen loukkaantunut polvi ei ole oireillut ja jatko näyttää valoisalta.

– Vähän olen yllättynyt, ettei alun jälkeen ollut kiputiloja.

Polvivamma oli Mattilalle toinen lyhyen ajan sisään. Ensin meni sivuside ja sen jälkeen samasta polvesta eturistiside. Toisen pahan polvivamman osuessa kohdalle Mattila myöntää miettineensä myös nappisten naulaamista pukuhuoneen seinälle.

– Edellisestä loukkaantumisesta oli varmasti apua tässä kuntoutumisessa, mutta ei se koskaan helppoa tai mukavaa ole. Siinä kun kuuli, että eturistiside meni ja kuntoutusaika on minimissään kuusi kuukautta, niin kyllä sitä mietti, että oliko tämä nyt tässä. Lääkärikin sanoi, että tämä kausi on nyt siinä. Sen alun jälkeen, kun pääsi kävelemään normaalisti ja tekemään juttuja, niin alkoi aurinko taas paistaa eikä ollut enää niin synkkää, Jape kertaa.

Jape myöntää, että pelaaminen maistuu taas.

– Pirun kiva pelata taas. Ainoa vaan, etten pysty antamaan vielä parastani, mutta joka päivä menen eteenpäin harjoituksissa ja peleissä. Sitä kautta myös luotto polveen ja itseluottamus kasvaa.

Hakan monitoimipelaaja on seurannut tarkkaan Hakan otteita kauden aikana ja myöntää, että peli näyttää hyvältä.

– Onhan se peli erinäköistä kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten, mutta parannettavaakin on. Itse katson peliä ehkä vähän kriittisemmin kuin ehkä monet muut, mutta ei se peli hassummalta näyttänyt.

Haka taistelee tiukasti noususta edelleen ja tällä hetkellä valkopaidat ovat kaksi pistettä SJK:ta jäljessä. Nousu takaisin Veikkausliigaan on edelleen omissa käsissä, sillä Haka ja SJK kohtaavat vielä toisensa Seinäjoella.

– Meidän pitää vain hoitaa omat pelimme on vastassa sitten SJK tai mikä muu tahansa joukkue. Jokaiseen peliin lähdemme antamaan parastamme, Jape päättää.

Hakan seuraava peli on 15.9. jolloin se kohtaa vieraspelissä sarjapaikastaan taistelevan Jipon. Tehtiksellä Haka nähdään seuraavan kerran 20.9., kun vastaan asettuu PK-35 Vantaa. 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT