Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Markku Salminen nimitetty FC Haka Oy:n toimitusjohtajaksi

FC Hakan osa-aikaisena vt. toimitusjohtajana toiminut Markku Salminen on nimitetty FC Hakan toimitusjohtajaksi.

– Olen iloinen, että hyvin alkanut työ jatkuu nyt vieläkin täysipainoisemmin. Markku on saanut positiivista muutosta aikaan. Tavoitteemme ovat korkealla ja intohimoa riittää. Silloin on mahdollisuus onnistua, kommentoi FC Hakan hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen tehtyä sopimusta.

Laaksosen mukaan Hakan aikomus on vakiinnuttaa paikka Suomen kärjessä.

– Työtä tehdään pitkäjänteisesti. Työ tulee perustumaan Hakaan sitoutuviin runkopelaajiin sekä alueen oman pelaajapolun juniorien kehittämiseen. Taustana on hyvin hoidettu yrityksen talous ja sidosryhmien arvostaminen, Laaksonen painottaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT