Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Zézén maalit nostivat Hakan kärkipaikalle

Haka nousi maanantai-iltana Ykkösen kärkipaikalle, kun valkeakoskelaiset hakivat Vantaalta täyden pistepotin. PK-35 Vantaa kaatui Venance Zézén maaleilla 2-0 (1-0).

Zézé avasi maalihanat jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Jussi Aalto haistoi hyvin Zézèn juoksun ja Zézé nosti Aallon passin jälkeen pallon hallitusti verkon perukoille.

Vaikka Haka otti ohjat varhaisessa vaiheessa haltuunsa, niin ilman taistelua ei kotijoukkue pisteitä luovuttanut. Saku Pesonen Hakan maalilla hoiteli kuitenkin vantaalaisten yritykset tyylillä.

Toisen maalinsa Zézé viimeisteli kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Zézé harhautti ensin PK-pakin ja tuikkasi takakulmaan vapauttavan osuman. 

Hakalla oli mahdollisuus vielä kolmanteenkin maalin, mutta Deman pommi kolahti ylärimaan.

Hakan seuraava ottelu on lauantaina Tehtaan kentällä, kun kello 15 alkavassa ottelussa vastaan asettuu sarjakakkonen SJK. 

Neljästä edellispelistään vain yhden pinnan saalistanut SJK on nyt kaksi pistettä Hakan perässä. Ilvekseen Hakalla on eroa neljä pistettä, mutta tamperelaiset ovat pelanneet yhden ottelun kärkikaksikkoa vähemmän. 

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Olukorede Aiyegbusi, Regi Nooitmeer, Juuso Salonen, Dema, Marco Matrone (var.), Juha Pirinen, Venance Zézé (var.) (90. Arman Melkonyan), Eetu Muinonen, Jussi Aalto (85. Lasse Linjala), Sasha Popovitch (57. Sakari Saarinen).

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT