Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Viikingit otti avausvoittonsa Hakan kustannuksella

Hakan vaisut vierasottelut saivat jatkoa Helsingin Vuosaaressa. Viikingit kukisti Harri Kampmanin suojatit lukemin 1-0 ja otti samalla avausvoittonsa tämän kauden Ykkösessä.

Hakan ongelma oli viime peleistä tuttu, tehottomuus. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla hakalaisilla oli tukku maalipaikkoja, mutta tehot maalin edessä puuttuivat. Tomi Petrescu oli suurin tuhlaajapoika. Hakan kokoonpanosta puuttui reisivaivainen Venance Zézé.

Toinen puoliaika oli Hakalta vaisumpaa pelaamista. Ottelun ainoa maali syntyi Kasperi Liikosen toimesta ottelun 50. minuutilla. Liikosen tarkka kuti yllätti Haka-vahti Saku Pesosen.

Pientä kiriä Haka sai lopussa aikaan, mutta maaliviivaa lähemmäksi osumaa eivät koskilaiset päässeet.

Sarjajohtaja SJK voitti samaan aikaan Jipon vieraissa 2-0. Eroa seinäjokelaisten hyväksi on nyt jo yhdeksän pinnaa. Hakan seuraava Ykkösen ottelu on tiistaina vieraskentällä AC Oulua vastaan.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Sakari Saarinen (var.), Juuso Salonen, Regi Nooitmeer (var.), Sami Sanevuori, Dema, Marco Matrone, Juha Pirinen (var.) (82. Mikko-Petteri Latosaari), Eetu Muinonen (74. Topi Järvi), Jussi Aalto, Tomi Petrescu (65. Mika Jussila).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT