Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jussi Aalto johdatti Hakan voittoon

Haka osoitti helatorstaina kotiottelussaan OPS:aa vastaan sen, miten suuri merkitys rutiinilla on. Koskilaiset eivät hätkähtäneet maalin takaa-ajoasemasta vaan puristivat 3-1 (2-1) -voiton 2031 katsojan riemuksi.

Hakan voiton arkkitehti oli Jussi Aalto kahdella taidokkaalla osumallaan. OPS meni johtoon Cristopher Elijahin osumalla 20. minuutin kohdalla, mutta Aalto niputti oululaispuolustuksen kuusi minuuttia myöhemmin.

Hetki ennen taukovihellystä Tomi Petrescu tarjoili pallon Sakari Saariselle ja kokenut keskikenttäpelaaja laukoi pallon tarkasti alakulmaan.

Vapauttava kolmas maali syntyi 82. minuutilla. Aalto sooloili itsensä tekopaikkaan ja pisti pallon varmasti verkkoon.

Mitenkään helpolla ei voitto Hakalle irronnut vaikka voittomarginaali olikin kaksi maalia. Etenkin ensimmäisen 20 minuuttia OPS oli vahva ja sai pallon maalin lisäksi pystypuuhun.

– Vastus oli vahva, heillä oli paljon hyviä yksilöitä. Mutta se oli meiltä rutinoituneen joukkueen merkki, että emme säikähtäneet takaiskumaalista, Hakan valmentaja Harri Kampman totesi.

Kampman antoi kehut Aallon suorituksille, mutta myönsi joukkueen pelaamisessa olevan vielä hiottavaa.

– Vielä toivoisin, että pystyisimme pitämään palloa enemmän, Kampman sanoi.

Hakan seuraava Ykkösen ottelu on maanantaina Kotkassa FC KooTeePeetä vastaan.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Dema (var.), Regi Nooitmeer, Juuso Salonen, Olukorede Aiyegbusi, Matrco Matrone, Sakari Saarinen (var.), Juha Pirinen, Tomi Petrescu (64. Eetu Muinonen), Jussi Aalto (85. Topi Järvi), Juho Lehtonen (87. Sami Sanevuori). 

 Kuvat: Olli Nykänen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT