Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hukkareissu Jyväskylään

Hakan voitottomien pelien pitkä putki sai jatkoa Jyväskylästä, kun JJK piti pisteet kotonaan lukemin 5-0 (1-0).

Haka on pelannut nyt kahdeksan ottelua putkeen ilman täyttä pistepottia. Tappioita on tullut seitsemän ja tasapelejä yksi.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin tasaisissa merkeissä ja Hakalla oli omat mahdollisuutensa maalintekoon. Etenkin Jonne Hjelm hakeutui hanakasti maalipaikkoihin.

Mutta kuten niin monta kertaa tällä kaudella, niin Haka joutui ottelussa takaa-ajajaksi. JJK:n Janne Saksela nousi 33. minuutin kohdalla röyhkeästi laidaltaan ja laukoi tarkan kudin ohi Haka-vahti Saku Pesosen.

Toisen puoliajan alkuun Haka loi painetta JJK:n päätyyn, mutta takalukko pysyi päällä ratkaisujen hetkillä.

Toisessa päässä ex-Haka Mikko Innanen ei sen sijaan erehtynyt vaan puski kotijoukkueen toisen maalin. Tuo osuma katkaisi Hakan selkärangan ja Eero Korte osui vain kaksi minuuttia myöhemmin koskilaisten huolimattoman purun jälkeen. Innanen kaunisteli vielä lukemia Tamas Gruborovicsin esityön jälkeen ja Ben Haslian pelin päätösminuutilla.

Liigaotteluissa on nyt lähes parin viikon tauko. Haka palaa pitkästä aikaa Tehtaan kentälle perjantaina 14.9. Vastaan asettuu tuolloin IFK Mariehamn.

Hakan kokoonpano JJK:ta vastaan: Saku Pesonen, Antti Ojanperä, Juuso Salonen, Sami Sanevuori, Marco Matrone (var.) (69. Pauli Kuusijärvi), Jarno Mattila (85. Juha Pirinen), Shane Mc Faul, Shane Robinson, Claudio Matrone, Jonne Hjelm, Kris Bright (76. Lassi Luoto).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT