Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan taistelua ei palkittu

Hakan hyvää taistelua ei palkittu pisteillä Sonera stadiumilla Helsingissä. HJK vei kauden toisen klassikon samoin lukemin kuin ensimmäisenkin eli 1-0.

Ottelun ratkaisu tapahtui 57. minuutin kohdalla. Juho Mäkelä nappasi haltuunsa maalivahti Ville Wallénin lähettämän pitkän pallon eikä erehtynyt Haka-vahti Kert Küttin ohittamisessa.

Hakan lähtökohdat peliin olivat hankalat lukuisten loukkaantumisten vuoksi, mutta hyvin Sami Ristilän suojatit laittoivat liigamestarille hanttiin. Wallén pelasi maalillaan loistavan pelin ja teki tyhjiksi mm. Sasha Popovitchin, Shane Robinsonin ja Claudio Matronen maalintekoyritykset.

Ottelussa nähtiin jälleen uusi liigadebytantti, kun Hakan oma kasvatti Elias Tolvanen juoksi kentälle 80. minuutin kohdalla.

Hakan liigaottelut jatkuvat ensi viikon sunnuntaina kotiottelulla KuPS:ia vastaan.

Hakan kokoonpano: Kert Kütt, Sami Sanevuori, Juuso Salonen, Lassi Luoto (80. Elias Tolvanen), Antti Ojanperä, Pauli Kuusijärvi (var.) ( 50. Marco Matrone), Juha Pirinen, Claudio Matrone, Sasha Popovitch, Shane Mc Faul (71. Topi Järvi), Shane Robinson.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT