Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Liigan toinen kolmannes käyntiin vieraspelillä

Veikkausliigakauden 2012 ensimmäinen kierros on pelattu ja nyt alkavat joukkueiden toiset kohtaamiset. Haka hävisi avauskierroksella FC Lahdelle 1-0, joten koskilaisilla on keskiviikkona revanssin Lahden stadionilla.

– Nopeaan tahtiin tulee taas pelejä. Tärkeä ilta on edessä ja pitää taas oppia voittamaan, Hakan päävalmentaja Sami Ristilä miettii.

Hakan edellinen peli oli lauantaina ja se noudatteli turhan tuttua kaavaa. Tampereen Tammelassa pelattu kamppailu VPS:aa vastaan oli etenkin ensimmäisellä puoliajalla täysin valkopaitojen hallinnassa, mutta onnistumisia ei tullut. Toisen puoliajan alkuun tuli yksi virhe ja siitä rangaistuspotkumaali, joka ratkaisi koko pelin.

– Siitä pelistä otetaan positiiviset jutut mukaan ja unohdetaan negatiiviset. Puolustuspeliin on keskityttävä, turhia maaleja ei saa tulla, Ristilä sanoo.

Hakan joukkueessa on muutama kysymysmerkki, mutta varmuudella sivussa on vain Dema.

– Siinä mielessä tilanne näyttää taas vähän paremmalta, Ristilä toteaa.

Lahden vierailun jälkeen Veikkausliigassa on lyhyt juhannustauko. Hakan osalta ottelut jatkuvat maanantaina kotipelillä JJK:ta vastaa. Ottelu pelataan Tehtaan kentällä kello 18.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT