Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Keskiviikkona kauden ensimmäinen klassikko

Kauden ensimmäinen klassikko Hakan ja HJK:n välillä pelataan keskiviikkona Tehtaan kentällä alkaen kello 18.30.

HJK on pelannut jo seitsemän ottelua kuluvalla kaudella ja on saalistanut niistä 15 pistettä. Hakalla pelattuja otteluita on yksi vähemmän ja pisteitä kasassa kuusi.

Haka hävisi edellisen liigaottelunsa MYPA:a vastaan 1-3.

– Se oli ensimmäinen peli tällä kaudella, jonka todellakin ansaitsimme hävitä. Kävimme pelin lauantaiyönä läpi ja se on nyt käsitelty, Hakan päävalmentaja Sami Ristilä kertoo.

Viime kaudella HJK voitti joukkueiden kaikki kolme kohtaamista.

– Itse en ole vielä valmentajana HJK:ta voittanut. Nyt olisi sen aika, Ristilä sanoo.

Hakan terveystilanne vaikuttaa hyvältä klassikon alla.

– Jarno Mattilan paluu loukkaantumisen jälkeen on vielä epävarmaa ja Antti Ojanperä on pieni kysymysmerkki. Mutta Saku Pesonen saattaa olla pitkästä aikaa mukana kokoonpanossa, Ristilä toteaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT