Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan Pohjanmaan kiertue alkaa Vaasasta

Haka matkustaa tällä viikolla kahdesti Pohjanmaalle, kun ensin on torstaina vastassa VPS. Kierros päättyy sunnuntaina Pietarsaaressa Jaron vieraana.

Haka veti viikonlopun yli henkeä maaottelutauolla ja lataili akkuja tuleviin tärkeisiin koitoksiin. Ennen taukoa Haka voitti kolme ottelua putkeen, kunnes hävisi niukasti HJK:lle kotikentällä.

Ottelut VPS:aa vastaan ovat olleet tällä kaudella tasaisia, sillä molemmat aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet tasapeliin. Helppoa ottelua Sami Ristilä ei odota tälläkään kertaa.
– Lähdemme sinne jälleen hakemaan pisteitä. VPS:lta ei varmasti tule asennetta puuttumaan, sillä heillä on vaikea kausi alla ja he tarvitsevat voittoja. Vaasa on lisäksi aina paha paikka pelata. Joudumme tekemään kovasti töitä ja pitämään pelin tiiviinä, sillä VPS:lla on laadukas joukkue ja muutama uusi pelaaja tuo varmasti uutta intoa joukkueeseen, Risu ennakoi.

VPS vahvisti rivejään ennen siirtoikkunan sulkeutumista kolmella pelaajalla, mutta vastaavasti myös Haka vahvisti rivejään hankkimalla uusia kasvoja. Niko Perera esiintyi jo HJK:ta vastaan ja täysin uusin tulivat Pereran tavoin FC Espoosta Lassi Luoto ja PoPasta William de Mattia eli tuttavallisemmin Dema. Ristilän mukaan uusia pelureita varmasti Vaasassa nähdään.
– Ihan varmasti, sillä pelaamaanhan pojat on tänne hankittu. Vaikka he ovat harjoitelleet meidän kanssa vasta vähän aikaa, niin he ovat päässeet nopeasti mukaan ja he tuovat tosi positiivisen lisän joukkueeseemme. Olen tosi tyytyväinen, että saimme vähän yllättäen muutaman pelaajan vielä joukkueeseen, Ristilä kiittelee.

Haka pääsee otteluun suhteellisen hyvistä lähtökohdista, sillä ainoastaan nivusvammasta toipuva John Weckström on varmuudella sivussa sekä pitkäaikaispotilaat Kasperi Ojala ja Markus Koljander.
– Lisäksi parilla pelaajalla on ollut kuumeilua ja parilla se tuntuu olevan alkamassa. Vasta otteluaamuna selviää ketkä ovat terveinä pelaamaan. Sellaiset pikkukolhut ovat parantuneet mukavasti tässä tauon aikana, Risu paljastaa.

VPS:n ja Hakan ottelu alkaa Hietalahdessa kello 18.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT