Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Huttunen jatkaa Hakassa ainakin syyskuun loppuun

FC Hakan vt. toimitusjohtajan Olli Huttusen nykyinen pesti päättyy elokuun lopussa ja miehen nimi on esiintynyt viime päivinä esimerkiksi erilaisissa valmentajaspekulaatioissa. ”Oka” valottaa jo nyt hieman tulevaisuuden suunnitelmiaan.

– Asiat ovat vielä auki, mutta neuvottelut Hakan kanssa ovat pitkällä. Toimeni Hakassa jatkuu nykyisessä muodossaan ainakin syyskuun ajan, Huttunen painottaa.

Huttunen on toiminut FC Hakan vt. toimitusjohtajana viime vuoden lopusta lähtien.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT