FC Haka aloitti Karsintasarjan IFK Mariehamnin vieraana ja lähti kotimatkalle yksi piste mukanaan ottelun päättyessä 1-1.
Tasaisen alun jälkeen IFK Mariehamn sai rakenneltua hyökkäyksen Hakan maalille. Daniel Enqvist pääsi puskemaan keskityspalloon takatolpalta ja Korede Yemi Adedoyin voitti maalin edessä painikamppailun Mikael Alménia vastaan ja pääsi siirtämään IFK Mariehamnin johtoon 12. minuutilla.
Maalin jälkeen peli siirtyi entistä enemmän Hakan hallintaan ja Haka vyörytti myötätuulessa hyökkäyksiä kohti kotijoukkueen maalia. Almén oli lähellä tasoitusta 25. minuutilla, mutta hänen tulinen laukauksensa jätti vain yläriman heilumaan.
Hieman myöhemmin Arlind Sejdiu oli lähellä päästä ohjaamaan pystyjuoksunsa jälkeen Simon Lindholmin nostoyrityksen, muttei saanut kunnollista osumaa palloon. Haka joutui näin lähtemään tauolle tappioasemassa.
Toisen puoliajan alussa Haka ei pystynyt jatkamaan ensimmäisen jakson lopun hyvää virettään, vaan toinen puoliaika alkoi vastatuulessa tahmeasti. 66. minuutilla Haka oli kuitenkin lähellä tasoitusta. Da Sylva riisti keskialueella pallon ja pääsi vielä päätyrajan tuntumasta keskittämään, joka tuli suoraan James Akintundelle. Englantilaishyökkääjän pusku meni kuitenkin hieman ohi maalin.
Hakan loppukiri kävi entistä vaikeammaksi vartti ennen loppua, kun Simon Lindholm sai toisen varoituksensa ja joutui jättämään kentän. Ulosajo vain sisuunnutti Hakaa, sillä tasoitusmaali tuli vain muutamaa minuuttia myöhemmin.
Almén pääsi osumaan Sejdiun keskitykseen juuri sen verran, ettei IFK-vahti Matias Riikonen ylttänyt siihen, ja Abraham Okyere oli tilanteessa hereillä ja syöksypuski pallon maalin kattoon.
Ottelun lopun Haka pystyi puolustamaan tiiviisti ja haki vastaiskuista voittomaalia. Paras sauma tuli muutama minuutti ennen loppua, kun Haka sai rangaistusalueen tuntumasta vapaapotkun. Vaihdosta kentälle juosseen Juan Lescanon yritys meni kuitenkin reilusti yli maaliin.
Tasapelillä Haka nappasi itselleen tärkeän pisteen, mutta jatkaa karsijanpaikalla. Nousu tappioasemasta tasoihin lämmitti päävalmentaja Kari Martosta.
– Kyllä tämä paremman maun jätti näin päin sen jälkeen, kun Simon oli lentänyt pihalle. Ulosajon jälkeen se oli pienoista selviytymistaistelua ja hyvä, että saimme sen maalin tehtyä.
– Meillä oli mielestäni ensimmäisellä puoliajalla enemmän paikkoja, mutta he tekivät käytännössä ainoasta paikastaan. Tarvitsemme lisää kliinisyyttä tekopaikoissa.
– Boksipuolustamisessa meillä on ollut haasteita viime aikoina, mutta tänään se toimi hyvin sitä yhtä tilannetta lukuun ottamatta. Puolustimme yhtenäisesti ja blokkasimme laukauksia, Martonen perkasi ottelun antia.
Tasapelillä Haka katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa. Tasapeli kovan taistelun jälkeen teki hyvää myös perjantain AC Oulu -ottelua ajatellen.
– Tämä oli ilman muuta henkisesti iso juttu meille. Palautuu samalla sitä uskoa omaan osaamiseen ja tekemiseen. Meillä on ollut erinomainen ilme harjoituksissa ja joukkue on ollut todella yhtenäinen siinä miten teemme asioita. Se on vain huutanut tuloksia. Piste tästä on ensimmäinen askel eteenpäin, Martonen totesi.
Yhteinen taistelu jatkuu perjantaina 19.9. Tehtaan kentällä, kun vastaan asettuu AC Oulu. Ottelu alkaa kello 18.00. Täytetään Tehtis jälleen ja osoitetaan tukeamme joukkueelle.
Tilastot Veikkausliiga.com
Huippuhetket Ruutu+