Siirry pääsisältöön FC Haka

Cup -romantiikkaa parhaimmillaan, kun FC Haka saa vastaansa Kolmosen joukkueen Tehtiksellä!

Suomen Cup jatkuu keskiviikkona, kun FC Haka saa kotikentällään vastaansa Miesten Kolmosen Lohko B:ssa pelaavan Union Plaanin.

Viime kaudella äärimmäisen niukasti sarjakakkoseksi Kolmosessa jäänyt Union Plaani johtaa tällä hetkellä sarjaansa puhtaalla pelillä maalieron ollessa 16-5. Myös Suomen Cupissa saldo on luonnollisesti puhdas, kun joukkue on raivannut tieltään jo kaikkiaan neljä joukkuetta, joista viimeisimpänä sarjaporrasta ylempänä pelaavan FC Vaajakosken 2-0.

Kaiken kaikkiaan heinolalaisjoukkue vaikuttaa olevan hyvässä vireessä, mutta on lisäksi hyvin valmennettu, tasapainoinen joukkue. Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen kertoo omassa otteluennakossaan joukkueensa luottavan tuttuun identiteettiin, aktiiviseen pelitapaan, mikä on johdattanut joukkueen tähänkin asti. Hän myös painottaa että joukkue ei tule Valkeakoskelle vain hienon kokemuksen takia, vaan taistelemaan tosissaan voitosta.

FC Hakan päävalmentaja Andy Smith niin ikään painottaa ja muistuttaa että jokainen vastustaja otetaan samalla tavalla ja tosissaan vastaan, joten myös tähän otteluun on kotiläksyt tehty normaalisti.

– Olemme katsoneet heidän pelejään ja tiedämme heidän heikkoutensa sekä vahvuudet. Joukkue pyrkii ja haluaa pelata palloa niille alueille, missä ovat vahvimmillaan. Meidän on vain kurinalaisesti puolustettava heidät pois näistä tilanteista.

– He varmasti tulevat antamaan kaikkensa kentällä, mutta meidän oltava valmiita siihen, keskityttävä omaan peliimme ja pysyttävä positiivisina läpi ottelun.

– Odotaan jälleen hyvää esitystä, missä käytämme paikkamme hyväksi.

Hakan pelaajatilanne keskiviikon Cup -romantiikkaa varten on oikein mainio, sillä kaikki pelaajat ovat käytettävissä. Smith ei ole vielä päättänyt kokoonpanoaan, mutta tulee varmasti antamaan lepoa joillekin pelaajille.

Kausikorttilaiset pääsevät otteluun kausikorttia näyttämällä!

Yleinen lipunmyynti on nyt auki täällä!

OtteluinfoYhdellä lipulla kahteen otteluun keskiviikkona!

Ruutu+ näyttää ottelun suorana

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT