Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Minkenen laukoi Hakan kumoon

Sami Ristilän valmentama KooTeePee aiheutti Hakalle kauden avaustappion. Kotkalaiset olivat kotiyleisönsä edessä vahvempia numeroin 1-0 (1-0).

Koskilaisten lähtökohdat otteluun eivät olleet helpot, sillä Eetu Muinonen, Marco Matrone, Jussi Aalto ja Sami Sanevuori puuttuivat Kotkassa Hakan kokoonpanosta vatsataudin vuoksi.

Ex-Haka Valeri Minkenen kuritti vanhaa seuraansa vartin pelin jälkeen. Minkenen laukoi vasemman jalan terävän laukauksen alakulmaan.

Haka joutui pelaamaan viimeiset puoli tuntia kymmenellä pelaajalla, kun Sakari Saarinen otti toisen keltaisen korttina ja sitä myötä aikaisen suihkun. Punaista korttia katseli ottelun loppuhetkillä myös kotijoukkueen Kevin Sawchak.

KooTeePeen sankareihin kuului vielä viime kaudella Hakaa edustanut maalivahti Kert Kütt. Virolaisvahti hoiti tyylillä hakalaisten maalintekoyritykset. Lähimmäksi maalia pääsi aivan loppuhetkillä Sasha Popovitch, jonka puskun Kütt näyttävästi torjui.

Hakan seuraava ottelu on ensi viikon maanantaina pelattava Suomen Cupin puolivälieräkamppailu Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelu alkaa Tehtaan kentällä kello 18.30.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Olukorede Aiyegbusi, Regi Nooitmeer, Juuso Salonen, Dema, Juha Pirinen (var.) (90. Mika Jussila), Sakari Saarinen (var.+var.=ua.), Tomi Petrescu (85. Sasha Popovitch), Topi Järvi (46. Teppo Syrjänen), Venance Zézé, Juho Lehtonen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT