FC Hakalle tappio Lahdessa

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

12.12.2019

Viime vuoden tapaan FC Haka pelasi uuden kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa Lahdessa. Vuosi sitten FC Lahti voitti Mukkulan hallissa 3-0, nyt lukemat olivat isäntien hyväksi 2-0.

Hakan paras maalipaikka tuli heti ottelun alussa. Testipelaaja Saibou Keita ampui terävästi, mutta poikkipuu pelasti kotijoukkueen.

Valdrin Raschica vei FC Lahden johtoon liukumalla irtopallon verkkoon 21. minuutin pelin jälkeen. Tim Martinen puolestaan onnistui toisella puoliajalla samalla minuutilla tarkalla tuikkauksellaan.

Lahdella oli sauma vielä kolmenteenkin maaliin, mutta Matti Klinga epäonnistui rangaistuspotkussa.

– Tämän pelin tarkoituksena oli nähdä testipelaajia tositoimissa ja siinä mielessä peli palveli meitä erinomaisesti, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio sanoi.

Hakan sopimuspelaajista olivat sivussa vasta tammikuussa harjoitusvahvuuteen palaavat Jacob Bushue ja Samuel Chidi sekä loukkaantumisista toipuvat Salomo Ojala ja Henri Malundama.

– Nyt meillä oli alla neljät pallotreenit, mutta ei sen taakse voi mennä. Tämä oli ensimmäinen peli ja tästä lähdetään rakentamaan tulevaa kautta. Parannettavaa on, mutta niin tässä vaiheessa pitää ollakin, Tainio huomautti.

Haka pelaa vielä yhden harjoitusottelun tämän vuoden puolella, kun perjantaina 20. joulukuuta kello 20.15 Hämeenlinnan Säästöpankki areenalla on vastassa HJS.

– Tuon pelin jälkeen meillä on lyhyt joululoma, jonka aikana pelaajat tekevät omakohtaisia harjoitteita. Yhteiset harjoitukset jatkuvat sitten jälleen loppiaisena, Tainio sanoi.

Hakan pelaajat FC Lahti-ottelussa: Michael Hartmann, Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Ardian Kovaqi, Saibou Keita, Anton Popovitch, Tino Purme, Jonni Thusberg, Fared Sadat, Abel Martinez, Nnaeme Anyamale, Niklas Friberg, Antto Hilska, Ville Starck, Jean Fridolin Nganbe Nnabge, Leevi Antinaho, Akseli Lehtojuuri, Seth Saarinen, Topias Listo.

Kuva: Jussi Rämä

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.