Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka taisteli jatkoon Suomen Cupissa

Haka haki pitkän kaavan mukaan jatkopaikan Suomen Cupin 6. kierrokselta. Vierasottelu Interiä vastaan päättyi vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen koskilaisten eduksi 4-3. Varsinaisella peliajalla osumia ei nähty.

Hakan päävalmentaja Sami Ristilä kiitteli suojattiensa peli-ilmettä. Vaikka maaleja ei tullut, niin Haka piti omassa päässä nollan jo kolmannessa ottelussa putkeen.

– Omassa pelissämme oli jo paljon hyvää, eikä meillä ollut missään vaiheessa pahoja ongelmia Interin kanssa. Vaikeimmat hetket olivat ehkä toisen puoliajan alussa, Ristilä mietti.

Hakalla oli omat paikkansa ratkaista peli. Paras sauma osui aivan varsinaisen peliajan lopussa läpiajoon päässeelle Jaakko Juutille.

Rankkarikisassa pallon pistivät verkon perukoille Pekka Sihvola, Josef Chavez, Juha Pirinen ja John Weckström. Shane Robinson kolisutti tolppaa, mutta tuolla epäonnistumisella ei ollut merkitystä, kun Interin miehistä 11-metrisen töppäsi kaksi pelaajaa. Markus Koljander nappasi Joni Ahon vedon kiinni ja Timo Furuholm paukautti ylärimaan.

– Taistelusta joukkueelle voi antaa arvosanan 10+, Ristilä iloitsi.

Seuraavalla kierroksella Haka kohtaa voittajan otteluparista GBK-MaPS. Voittamalla tuon ottelun valkopaidat olisivat cupissa jo kahdeksan parhaan joukossa.

Haka: Markus Koljander, Josef Chavez, Regillio Nooitmeer, Timi Lahti, Juuso Salonen (82. Mohamed Koroma (110. Kalle Multanen)), Shane Robinson, John Weckström, Juha Pirinen, Obi Metzger (70. Jaakko Juuti), Jarno Mattila, Pekka Sihvola.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT