Veikkausliigan jatkosarjat käynnistyvät viikonloppuna ja FC Haka pelaa ensimmäisen ottelunsa IFK Mariehamnia vastaan lauantaina kello 15.00 alkaen Maarianhaminassa. Panokset syksyyn ovat kovat, mutta toimitusjohtaja Olli Huttunen katsoo luottavaisena tulevaan.
– Tiedetään että loppusarja tulee olemaan hyvin intensiivinen, taistellaan isoista asioista, mutta hyvin mielin katson tulevaan.
– Olen tiiviisti seurannut joukkueen tekemistä viimeisten viikkojen aikana ja näkemäni perusteella täysin luottavaisena olen loppusarjaan lähdettäessä.
Huttunen on päävalmentajavaihdoksen myötä ollut enemmän joukkueen tekemisessä mukana, mutta korostaa että lopullinen valmennuksellinen linjaus on Kari Martosella ja Alejandro Peris Moralla.
– Olen ollut valmennuksen tukena ja sparraamassa, kertomassa oman näkemykseni. Tiiviisti palaveerataan lähes päivittäin ja tuon omia ajatuksiani esiin, mutta Martsi ja Alex tekevät lopulliset päätökset.
Toimitusjohtaja tuo esiin myös mielenkiintoisen näkökulman että yhteinen taistelu on tiivistänyt toimiston, seurajohdon ja joukkueen yhteyttä.
– Olemme pyrkineet antamaan joukkueelle tukea kaikessa tekemisessä, tiivis yhteistyö on varmasti myös yhdistänyt seuraa, mitä pidemmälle kausi on edennyt.
– Joukkueen ilmapiiri on tällä hetkellä vapautunut. Edelliset viisi peliä ovat valmistaneet loppusarjaan ja niistä käytettävissä oleva tieto laitetaan nyt sitten käytäntöön. Uskon että taistelu ja positiivisuus tulee näkymään.
– Toki, kun voittoja ei ole tullut, niin se on alitajunnassa, mutta uskon että joukkueesta löytyy riittävästi kokemusta löytämään oikea asenne loppukauden peleihin.
Huttunen myös toivoo koko Haka-yhteisön tukea loppukauteen.
– Kyllä tämä on koko seuran taistelu ja siinä meitä kaikkia tarvitaaan. Jokainen voi omalta osaltaa miettiä miten pystyy olemaan mukana ja tukena. Joukkue tarvitsee ja kaipaakin positiivista kannustusta. Jokainen saapuu toivotttavasti paikalle aina kun mahdollista.
– Joukkue tulee taatusti taistelemaan ja antamaan kaikkensa. Saavutaan siis yhdessä taistelemaan ja käännetään koko Haka-yhteisön voitoksi tämä loppusyksy!
Päävalmentaja Kari Martonen jakaa myös Huttusen näkemyksen joukkueen tämänhetkisestä tilanteesta.
– Viimeisen pelin jälkeen vedettiin vähän henkee ja ollaan kaikki saatu energiat takaisin ja se on kyllä näkynyt tämän viikon harjoituksissa todella positiivisesti. Joukkueen tilanne on myös hyvä, ollaan saatu pienet kolhut pois.
– Edessä on täysin uusi kilpailu tämä loppusarja. Viisi hyvin haastavaa ja ennakkoon ajatellen tasaista peliä tiedossa.
– Viisi peliä edessä ja viisi erilaista vastustajaa. Me mennään peli kerrallaan ja keskitytään aina siihen seuraavaan vastustajaan. Meillä on tieto miten halutaan pelata molempiin suuntiin, joten luottavaisin mielin olen kyllä.
IFK Mariehamn – FC Haka lauantaina 13.9. kello 15.00 Wiklöf Holding Arena, Maarianhamina.
Ruutu+ näyttää ottelun suorana
FC Hakan seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon perjantaina 19.9. kello 18.00, jolloin vastaan astelee AC Oulu.
Hyödynnä huikea lipputarjous!
Tehtiksellä nähtiin jo runkosarjan loppupuolella upea tunnelma, ja samaa voimaa tarvitaan nyt entistä enemmän. Sen kunniaksi karsintasarjan 2in1-lipputarjous: Sekä Oulu- että KTP-ottelu hintaan 30 €/kpl + toimitusmaksu hintaan (norm. 20 € + toimitusmaksu)! Lunasta lipputarjous lippu.fi-palvelussa.