Siirry pääsisältöön FC Haka

Jean-Pierre da Sylvalle toinen kuukauden pelaaja -valinta!

FC Hakan ja Biomedin Kuukauden pelaaja -äänestyksessä kesäkuun parhaaksi pelaajaksi on valittu jo toistamiseen tällä kaudella Jean-Pierre da Sylva! Keskikentän kiituri keräsi eniten ääniä äänestyksessä huhtikuun äänestyksen tapaan.

Kesäkuu oli otteluruuhkaa täynnä, mutta da Sylva säilytti tasonsa läpi kuukauden. Vaikka kesäkuussa tulokset heilahtelivat, da Sylva tarkastelee joukkueen tilannetta positiivisessa valossa.

– Kesäkuu oli todella intensiivinen ja tärkeä kuukausi. Pelasimme cupia ja liigaa peräkkäin, kaksi peliä viikossa. Vaikka emme yltäneet cupin finaaliin, osoitimme, että pystymme pelaamaan joukkueena erittäin hyvin. Moni joukkue joutui meitä vastaan vaikeuksiin, ja se tuo uskoa tulevaan. Olen vakuuttunut siitä, että tulemme saamaan positiivisia tuloksia jatkossa, kun jatkamme tätä rataa, da Sylva summaa.

Valinta kuukauden pelaajaksi toistamiseen on selvä osoitus myös fanien arvostuksesta. Da Sylvalle kannattajien tuki vetää nöyräksi ja kertoo, että hänen ja joukkueen Valkeakoskella saama kannatus merkitsee paljon.

– Haluan jälleen kerran kiittää faneja. Olen tuntenut heidän tukensa alusta asti, ja on suuri kunnia tulla valituksi jo toistamiseen kuukauden pelaajaksi. He tulevat sankoin joukoin joka peliin ja tukevat meitä – he ovat meille 12. pelaaja. Se on meille niin tärkeää.

Heinäkuussa tähtäimessä vain voitot – ja paikka kuuden joukossa

Kesäkuun kovat pelit loivat pohjaa tärkeälle heinäkuulle, jossa panokset kasvavat entisestään. Valkopaidat janoavat pisteitä ja paikkaa ylemmässä loppusarjassa – tähän yltyy myös da Sylva.

– Heinäkuun tavoite on selvä: voitot. Meidän pitää ottaa mahdollisimman paljon pisteitä ja päästä kuuden parhaan joukkoon – se on ainoa tavoitteemme. Meillä on siihen kaikki edellytykset – laadukkaat pelaajat ja taustat. Toivon voivani jatkaa joukkueen auttamista samalla tavalla kuin tähänkin asti.

Voittoa odotamme juhlittavaksi jo huomenna sunnuntaina 13.7., kun Haka matkustaa Oulunkylään IF Gnistanin vieraaksi. Ottelu alkaa klo 16.00 ja tunnelmaan voi virittäytyä otteluennakon siivittämänä.

FC Haka onnittelee Jean-Pierre da Sylvaa valinnasta kesäkuun parhaaksi pelaajaksi ja kiittää kaikkia äänestäjiä aktiivisuudesta! Voittajaan ollaan erikseen yhteydessä sähköpostise.

Kaudella 2025 FC Haka yhteistyössä Biomed Healthin kanssa järjestää joka kuukausi kuukauden pelaaja-äänestyksen! Da Sylva voitti kesäkuun äänestyksen saaden n. 47.7% äänistä, kun toisen sijan jakoivat Mikael Almén ja Kalle Multanen – maagisesti samalla prosenttiluvulla, n. 20,9%. Simon Lindholm nappasi n.10.5% äänistä. Heinäkuun äänestyksen alkamisesta ilmoitetaan Hakan nettisivuilla & sosiaalisen median kanavissa kuun vaihteessa. Äänestäjien kesken arvotaan kuukausittain Biomedin tuotepaketti, jonka arvo on yhteensä 74 € ja sisältää mm. Vuoden 2025 terveystuotteen – Premium Magnesium Complexin!

Biomed – Terveen elämän puolesta

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT