Eetu Mömmö liittyi FC Hakan joukkueeseen kauden alla lainasopimuksella italialaisesta Leccestä. Parin vaikeamman kauden jälkeen Mömmö on saanut pelata ja harjoitella terveenä.
Mömmö on lukeutunut Hakan avainpelaajiin tämän kauden aikana ja peliminuutteja on kertynyt jo yli 1000, joka on jo enemmän kuin koko viime kaudella yhteensä SJK:n paidassa. Mömmö on nauttinut pelaamisesta Hakan riveissä.
– On maistunut erittäin hyvältä. Olen päässyt pelaamaan isoja minuutteja ja olen pysynyt hyvässä kunnossa, ja se on se mitä jalkapalloilija haluaa kaikista eniten, Mömmö iloitsee.
Mömmö löi itsensä läpi Veikkausliigassa kaudella 2021 kasvattajaseuransa Ilveksen paidassa ja samana kesänä hän siirtyi italialaisjoukkue Leccen riveihin viisivuotisella sopimuksella. Läpimurto Italiassa on kuitenkin jäänyt toistaiseksi tekemättä muun muassa erinäisten loukkaantumisten takia. Hakan lisäksi hän on käynyt aiemmin lainapesteillä Islannissa Hafnarfjördurissa ja SJK:ssa.
Tällä kaudella Mömmö on tehnyt vahvaa paluuta taas parrasvaloihin päästyään pelaamaan terveenä.
– Jalat ja pää ovat pysyneet kunnossa eikä niiden osalta ole mitään. Joukkueen osalta ehkä vähän on mennyt ehkä vähän heikommin tuloksellisesti, mutta tässä on vielä kautta paljon jäljellä.
Ennen Hakaan siirtymistään Mömmö totuttiin näkemään pääasiassa laitahyökkääjänä, mutta tällä kaudella hänet on istutettu vasemman puolustajan tontille. Hiljalleen uuden pelipaikan salat ovat tulleet hänelle tutuiksi.
– Aluksi oli aika vaikeaa. Se oli iso muutos, kun olin ennen pelannut laitahyökkääjänä tai hyökkääjänä. Pelasin aikaisemmin Ilveksessä myös wingbackina, joten ei se ihan tuntematon rooli ole. Siinä on ollut paljon opettelemista ja joka viikko tulee uusia juttuja, joita käydään valmennuksen kanssa läpi. Olen iloinen siitä, että saan isoja minuutteja ja oppia uusia asioita. Asiat voisivat olla tosi paljon huonommin tällä hetkellä.
Laitapakin tontti on tullut jo siinä määrin tutuksi, että se on noussut hänen suosikkipaikakseen.
– Kyllä se nyt on tuo vasen laitapakki. Olen saanut nyt hyvin juonesta kiinni tuohon puolustuspeliin eikä sellaisia karkeita virheitä tule enää. Rupeaa tietämään missä pitää olla milloinkin ja hyökkäyspeli rullaa hyvin. Saan siinä toteuttaa itseäni parhaiten ja se missä olen parhaimmillani. Vasen laitapakki sopii tällä hetkellä minulle parhaiten tällä hetkellä.
Viime kaudella Mömmö pelasi SJK:ssa yhteensä 23 ottelussa, mutta oli avauskokoonpanossa vain neljästi. Tällä kaudella vastuuta ja minuutteja on tullut.
– Se on todella tärkeää ja se, että on tärkeä osa joukkuetta ja sitä ympäristöä. Se ruokkii sitä myös pidemmällä tähtäimellä.
– Minulla oli tuossa pari vähän vaikeampaa kautta alla. Islanti meni takareisivammojen kanssa oikeastaan kokonaan. Sitten tulin SJK:hon ja minulla oli isot odotukset. Se kausi meni sairastelun piikkiin eikä sitten loppukaudesta ollut enää minuutteja tarjolla. Kyllä sitä joutui tsemppaamaan tosi paljon kauden jälkeen. Pelaajalla on kuitenkin oltava uskoa itseensä. Jos ei luota itseensä, niin turha tätä lajia on pelata. Nyt nautin pelistä tosi paljon ja olen iloinen, että saan olla kunnossa ja saan joka päivä tehdä sitä mitä rakastan eniten.
Haka oli Mömmölle tuttu seura vastustajan paidasta ja hän liittyi innolla Suomen kautta aikain toiseksi menestyneimmän seuran riveihin.
– Olen pelannut vuosien mittaan Hakaa vastaan useaan otteeseen. Tänne on tosi vaikea vastustajan tulla ja Haka tunnetaan vaikeana vastustajana kotikentällään. Haka on legendaarinen seura ja Tehtaan kenttä on legendaarinen kenttä, niin kyllä siinä oli sellainen ylpeys tulla tänne.
Suomen kaunein jalkapallostadion ja koskilaisyleisön luoma tunnelma ovat myös tehneet vaikutuksen tamperelaiseen.
– Varsinkin täällä huomaa sen yleisön tuen. Sen kyllä kuulee. Kun tänne tuli vastustajan pelaajana, niin kyllä se oli aina vaikeaa ja yleisöstä kuuli vaikka mitä.
Hakan kausi jatkuu sunnuntaina, kun se kohtaa vieraskentällä Gnistanin. Oulunkyläläisseura on yksi Hakan päävastustajista taistelussa paikasta kuuden parhaan joukossa. Haka on tällä hetkellä kymmenentenä, mutta kuudenteen paikkaan on matkaa ainoastaan kolme pistettä.
– Päätavoite on päästä kuuden joukkoon. Emme saa kuitenkaan liikaa tuijotella sarjataulukkoa, vaan meidän on pyrittävä saada peliä kokonaisvaltaisesti paremmaksi loppukautta kohti. Uskon sen tuovan meille sitten sen top6-paikan.
Kuva: Sanna Lahtinen-Mäkelä