Keskiviikon upea voitto VPS:sta vieraissa toi Hakalle loistavan alun heinäkuulle ja taistelu tärkeistä pisteistä jatkuu!
Tulevana sunnuntaina 6.heinäkuuta FC Haka kohtaa Veikkausliiga-ottelussa FC Interin Tehtaan kentällä. Veikkausliigan kärkisijaa vastikään pitkään hallinnut FC Inter ei ole kokenut tällä kaudella yhtään tappiota – Haka on yksi niistä viidestä joukkueesta, jotka ovat onnistuneet nappaamaan turkulaisilta edes yhden pisteen. IFK Mariehamn on tempun toistanut kahdesti, sekä lisäksi KuPS, HJK ja Gnistan ovat taistelleet tasatuloksen Interiä vastaan. Viimeiseen viiteen otteluun tasapelejä on mahtunut kolme, jonka myötä Ilves ja KuPS ovat ohittaneet turkulaiset sarjataulukossa. Huomioitavaa on toki pienet erot. Ilveksellä on yksi peli enemmän pelattuna ja yksi piste enemmän kuin Interillä, sekä kärkipaikalla majaileva KuPS on pelannut kaksi peliä Interiä enemmän ja napannut vain kaksi pistettä enemmän.
Haka taasen paransi VPS-voitolla osakkeitaan huomattavasti ja nousi kahdeksanneksi. Koskilaiset sijaitsevat vain kolmen pisteen päässä kuudennesta sijasta, joka runkosarjan päätyttyä on viimeinen ylempään loppusarjaan yltävä sija. Alla on yksi kauden parhaista esityksistä, joka oli monilla tavoin elintärkeä voitto.
– Fantastinen esitys tänään! Ja kun muistetaan mistä lähtökohdista otteluun lähdimme. Alla iso pettymys edellisestä ottelusta ja sitten pitkä matka tälle stadionille fyysistä joukkuetta vastaan, niin pitää olla ylpeä!, totesi päävalmentaja Andy Smith VPS-voiton jälkeen.
Tästä on hieno jatkaa!
FC Haka – FC Inter, su 6.7. klo 18.30 (portit avautuu 17.00). Otteluisäntä Autotalo Leppiniemi.
Osta liput matsiin täältä!
Autotalo Leppiniemi tuo Tehtikselle näyttävän kattauksen autoja, joihin yleisö pääsee tutustumaan. Lisäksi luvassa on kilpailuja sekä paikan päällä että somessa, joissa on mahdollisuus voittaa mm. pääsylippuja Tehtiksen tuleviin kotiotteluihin.
Huomenna perjantaina aloitetaan kisailut FC Hakan somekanavissa ja jatketaan kilpailuja Tehtiksellä! Pidäthän seurannassa FC Hakan Instagramin ja Facebookin sivut tätä varten.
Ottelun jälkeen jaossa rajoitettu erä pelaajakortteja! Tällä kertaa pelaajakortteja jakaa Valkeakosken Talotoimen kummipelaaja Valentin Purosalo sekä Valkeakosken Energian kummipelaaja Abraham Okyere. Erityisesti juniorit, lapset ja nuoret – tervetuloa moikkaamaan pelaajia ja nappaamaan nimikirjoitukset Kivikatsomon edustalla. Pyydämme odottamaan pelaajia kortteineen hetkisen verran!
Ottelun jälkeen Ravintola Paviljongin Jälkipeleillä haastattelussa FC Hakan pelaajia ja valmennusta tuttuun tapaan, tervetuloa kuuntelemaan!
FC Haka – FC Inter klo 18.30 (portit avautuu 17.00). Liput täältä!
Ottelu näkyy myös Ruutu+ -palvelussa, mutta mikään ei voita Tehtiksen tunnelmaa paikan päällä!