Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka nousi tappioasemasta voittoon Tammisaaressa!

Sunnuntai -iltainen Veikkausliiga -ottelu Tammisaaressa tarjoili kolme osumaa ja kahdesta niistä vastasi FC Haka, joka nousi 1-0 -tappioasemasta 1-2 -voittoon kotijoukkue Ekenäs IF:sta.

Koskilaiset joutuivat lähtemään otteluun ilman Rodigo Macedoa, Haymenn Bah-Traorea ja Imani Lanquedocia. Oikean pakin tontin otti tästä syystä toppari Nicolas Dantas Niklas Fribergin ja Nikolas Talon pelatessa puolustuksen keskustassa.

Haka oli ensimmäisellä jaksolla hivenen hallitsevampi osapuoli, mutta maalien valossa kotijoukkue oli tehokkaampi. Ottelun avausmaali nähtiin juuri ennen taukovihellystä Dantasin rikottua boksissa pilkun arvoisesti. Ex-Haka Salomo Ojala asteli pallon taakse ja laukoi pallon hyvin mukana olleen Anton Lepolan käsien kautta oikeaan nurkkaan. Tämä oli jo seitsemäs Hakaa vastaan vihelletty rangaistuspotku tällä kaudella, ja näistä viidestä on vastustaja saanut pallon maaliin.

Toisen jakson alkupuoliskolla molemmat maalivahdit nousivat isoon rooliin. Ensin kotijoukkueen Ramilson Almeida pelasti joukkueensa takaiskulta ryöstämällä Elias Mastokankaan jo varmalta näyttäneen puskumaalin. Hetkeä myöhemmin Lepola teki saman tempun torjumalla puolittain läpiajossa olleen Emil Pallaksen laukauksen ylärimaan.

Hakan ansaittu tasoitusosuma näki päivänvalon 59. minuutilla. Elias Mastokankaan kulma siivottiin taka-alueelle, mistä Juho Kilo keskitti sen takaisin maalille ja kapteeni Guilherme Morais tuli kuin tyhjästä esiin ja ohjasi pallon maaliin Almeidan nenän edestä kauden ensimmäisellä osumallaan.

Tasaisissa merkeissä edennyt ottelu sai uuden käänteen, kun Haka siirtyi 1-2 -johtoon 78. minuutilla. Ryan Mahuta löysi vasemmalta laidaltaan keskustassa vapaana olleen Juho Kilon, joka haki itsensä vetopaikkaan ja laukoi pallon Väinö Vehkosen jalan kautta oikeaan ylänurkkaan.

Koskilaiset pelasivat loppuottelun fiksusti, eikä kotijoukkue pystynyt kunnolla käynnistämään takaa-ajoaan. Lisäosumia ei nähty kumpaankaan päätyyn ja näin Haka palasi voittojen tielle, nousten samalla ohi Vaasan Palloseuran viidenneksi sarjataulukossa.

Päävalmentaja Andy Smith oli luonnollisesti tyytyväinen ja helpottunut voitosta, mutta näki otteissa paljon parannettavaa.

– Olisimme voineet olla ja meidän pitää olla joka osa-alueella parempia. Syöttöpelimme oli vähän huolimatonta aika ajoin, mutta välillä pelimme toimi myös hienosti.

– En ole täysin tyytyväinen myöskään meidän puolustuspelaamiseen, sillä meidän pitää olla yhtenäisempiä siinä. Ja ylipäätään meidän pitää parantaa kaikessa mitä teemme.

– Olimme tappiolla, mutta pelaajat eivät luovuttaneet. Pelasimme joukkueena ja taistelimme itsemme voittoon, siitä pitää olla ylpeä!

Seuraavaksi FC Haka kohtaa Kuopion Palloseuran kotonaan ensi sunnuntaina ja 18. elokuuta Vaasan Palloseuran vieraissa. Tuon jälkeen onkin edessä odotettu Suomen Cupin välierä Tehtaan kentällä, missä panoksena on paikka cupin finaaliin! FC Hakan ja FC Interin välisen, 21. elokuuta pelattavan ratkaisupelin lipunmyynti on nyt auki!

Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT