Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Avauspiste muttei avausmaalia

Haka avasi liigakautensa kotiottelulla Vaasan Palloseuraa vastaan. Viime aikojen tuttu kaava toistui valkopaitojen pelissä, puolustus toimi, mutta hyökkäys oli tehotonta. Tuloksena oli näin ollen maaliton tasatulos.

Haka hallitsi ottelun avauspuolikasta, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Saumansa oli niin Pekka Sihvolalla kuin John Weckströmilläkin, Sihvola ampui yli maalin ja Weckströmin kudin Janne Henriksson torjui. Weckström pääsi kertaalleen myös puolittain läpi, mutta sijoitus meni hieman ohi.

Toisella puoliajalla VPS pääsi hieman paremmin peliin mukaan, mutta Markus Koljanderilla ei pahemmin hommia maalillaan ollut. Vaasalaiset saivat koko ottelussa vain yhden laukauksen kohti maalia.

Ottelun lopussa nähtiin myös yksi uusi liigadebytantti, kun Kasperi Ojala juoksi loppuminuuteiksi kentälle.

Sekä Hakan päävalmentaja Sami Ristilä että VPS-luotsi Tommi Pikkarainen ottivat yhden pisteen puolittain tyytyväisinä vastaan.

– Siihen olen tyytymätön, että ensimmäisellä puoliajalla emme saaneet paikoista maaleja, Ristilä tuumi.

– Toisella puoliajalla saimme tusinan verran keskityksiä aikaan, mutta todella vaarallisia paikkoja niistä ei tullut, totesi puolestaan Pikkarainen.

Tiivis pelitahti jatkuu jo maanantaina, kun Haka matkaa Jaron vieraaksi Pietarsaareen. Tehtaan kentällä pelit jatkuvat viikon päästä perjantaina. Tuolloin Tehtaan kentälle saapuu vieraaksi IFK Mariehamn.

Hakan kokoonpano: Markus Koljander, Regillio Nooitmeer, Juuso Salonen (79. Josef Chavez), Shane Robinson, Timi Lahti, John Weckström, Marco Matrone, Jaakko Juuti (70. Obi Metzger), Pekka Sihvola, Antti Ojanperä (87. Kasperi Ojala (v)), Jarno Mattila

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT