Etusivu » Uutiset » Hakalle harmittava tappio
27.09.2010
Hakan liigapaikan varmistelu jää Veikkausliigan päätöskierroksille. Valkopaidat eivät onnistuneet kasvattamaan pistesaldoaan Kuopiossa, sillä vieraspeli KuPS:ia vastaan päättyi 1-0 –tappioon.
Ottelun ratkaisu tuli 68. minuutin kohdalla. KuPS:n Atte Hoivala keskitti maalille ja Macpherlin Dudu tarjosi Miikka Ilolle tekopaikan. Juuri kahden ottelun pelikiellosta vapautunut Ilo ei jättänyt mahdollisuuttaan käyttämättä vaan viimeisteli kauden seitsemännen maalinsa.
Kuopion Keskuskentällä käydyssä kamppailussa näkyivät ottelun isot panokset. KuPS tarvitsi pinnoja pysyäkseen mukana mitalitaistossa, Haka puolestaan liigapaikkaa turvatakseen.
Tuhannen taalan maalipaikat olivat kortilla. Hakan ensimmäisen puoliajan paras sauma tuli Regillio Nooitmeerille, jonka ohjaus meni metrin verran ohi. Toisella puolikkaalla Toni Lehtinen puski Mohamed Koroman keskityksestä niukasti ohi.
Aivan loppuhetkillä Kalle Multasella oli mahdollisuus tasoitusmaaliin, mutta ex-Haka Pietari Holopainen ehti viime tingassa putsaamaan pallon väljemmille vesille.
Hakalla on enää kolme liigaottelua tällä kaudella jäljellä. Kun FC Lahti voitti oman pelinsä, niin suoran putoajankaan paikalle ei ole eroa kuin viisi pinnaa. Valkopaidat kohtaavat seuraavaksi Interin viikon päästä vieraskentällä. Maaottelutauon jälkeen Honka saapuu Hakan vieraaksi Tehtaan kentällä 16.10 ja päätöskierroksella 23.10 on edessä vierasottelu JJK:ta vastaan.
Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Josef Chavez, Toni Kuivasto, Timi Lahti, Regillio Nooitmeer, Jarno Mattila, Jani Kauppila, Jaakko Juuti, Mikko Innanen, Mohamed Koroma (86. Benito Yllaconza), Toni Lehtinen (79. Kalle Multanen).