Huikea työmäärä ei tuonut toivottua palkintoa, Inter oli niukasti vahvempi Turussa

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

19.02.2021

FC Haka ja FC Inter päättivät Suomen Cupin alkusarjansa perjantain päiväottelussa Turun Lähi-Tapiola Areenalla, missä Inter vei ottelun niukasti nimiinsä Taiki Kagayaman maalilla 1-0.

Koskilaiset aloittivat ottelun jälleen erittäin vahvasti ja ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt kotijoukkue olikin ensimmäiset minuutit selvästi vastaanottavana osapuolena. Haka sai luotua useampaankin kertaan paineen Interin maalille, mutta viimeinen terävyys viimeistelystä puuttui.

Maalipaikaksi, tai ainakin toiveita herättäneeksi tilanteeksi, voidaan todeta myös Salomo Ojalan karkaaminen läpiajoon, mikä kuitenkin tyrehtyi kotijoukkueen kuudelletoista puolustuksen ehtiessä väliin.

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös yksi loukkaantuminen, kun Inter joutui vaihtamaan keskikentältä, tuoreen espanjalaisvahvistuksensa Alejandro Sanz’n pois 29. minuutilla. Vaihto oli seurausta pallontavoittelutilanteesta, missä mies otti yhteen Jami Kyöstilän kanssa.

Hakan hyvistä paikoista huolimatta tauolle siirryttiin 0-0 -tasatilanteessa. Teemu Tainio oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä.

– Vähän me tarvitaan terävyyttä ja laatua yläkertaan, että aletaan saamaan palloa pussiin, mutta puolustuspelaaminen alkaa antaa meille mahdollisuuden voittaa näitä pelejä!

Ensimmäisellä puoliajalla Hakan puolustuspelaaminen olikin hyvällä tasolla ja etenkin Eero-Matti Auvisen, Luiyi de Lucasin, sekä Niklas Fribergin topparilinja toimi saumattoman hyvin yhdessä. Tämä, ja Hakan peli ylipäätään, koki kuitenkin kolauksen 60. minuutilla, kun Lucas joutui puolestaan jättämään kentän katseltuaan keltaista korttia toistamiseen.

Valmennus reagoi tilanteeseen vaihtamalla peliryhmityksen neljän alakertaan ja keskikentällä debytoineen Youri Loen tilalle juoksi puolustussuuntaan vahvempi Jacob Bushue 65. minuutilla.

Haka oli valmistelemassa tuplavaihtoa 70. minuutilla, mutta Inter ehti iskemään ennen sitä Taiki Kagayaman iskiessä irtopallon kulman jälkitilanteesta sisään.

Maalin jälkeen kentän jättivät Salomo Ojala, sekä Antto Hilska ja heidän tilalleen juoksivat Hussein Mohammed, sekä Tino Purme.

Haka haki lisää juoksuvoimaa 78. minuutilla, kun Henri Malundaman ja Maximus Tainion tilalle vaihdettiin tuoreita jalkoja Seth Saarisen ja Janne-Pekka Laineen muodossa.

Haka saikin lopussa, yhden miehen alivoimastaan huolimatta, hyvän kirivaihteen päälle ja lupaavia tilanteita syntyikin. Terävyys oli edelleen kateissa, eikä lisäosumia ottelussa enää nähty. Valmentaja Tainio ei peitellyt harmitustaan, mutta antoi kuitenkin tunnustusta joukkueelle.

– Harmittaa tappio pelaajien puolesta, kun joukkueen työmäärä oli mahtavaa tänään.

Inter päätti alkulohkon puhtaalla pelillä ja jatkaa varmuudella Cupin jatkopeleihin. Haka puolestaan joutuu vielä jännittämään omaa jatkoaan sunnuntaihin asti, jolloin IFK Mariehamn ja FC Honka ratkaisevat B-lohkon toiseen jatkoonmenijän.

Ottelun tilastot täältä, huippuhetket täältä ja FC Interin raportin löydät puolestaan täältä.

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.