Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Saibou Keita hakee vakautta ja läpimurtoa Hakassa

Hakan yksi tämän kauden hankinnoista on norjalainen Saibou Keita. 22-vuotias laituri on ehtinyt jo nähdä ja kokea paljon nuoresta iästään huolimatta.

Keita aloitti jalkapallouransa kotikaupunkinsa Strömsgodset IF:n riveissä, mutta lähti jo nuorena poikana maailmalle. Ensimmäiset askeleensa ulkomailla Keita otti samana vuonna, kun täytti 18 hänen siirryttyä puolalaisen Arka Gdynian joukkueeseen.

– Siirryin Puolaan kansainvälisen siirtoikkunan ulkopuolella enkä sen vuoksi saanut pelata puoleen vuoteen. Asuin hotellissa ja kävin treeneissä. Se oli samalla ensimmäinen kerta, kun olin poissa kotoa. Se oli vaikeaa aikaa, mutta opin samalla paljon. Kun siirtoikkuna aukesi, niin minun piti saada pelikuntoa ja minut lainattiin Norjaan. Sen jälkeen minulle tarjottiin hyvää sopimusta Italiasta ja menin sinne, gambialaiset juuret omaava Keita kertaa ammattilaisuransa alkuvaiheita.

Italiassa Keita pelasi Serie C:ssä pelanneessa Triestinassa, jonka jälkeen ura jatkui vielä Romaniassa, josta tie lopulta vei Hakaan.

– Olen ollut vähän epäonninen seuravalintojeni kanssa. Pari kertaa minut joukkueeseen hankkinut valmentaja sai potkut juuri, kun olin alkanut päästä sisään joukkueeseen. Nyt halusin ennen kaikkea vakautta ja sellaisen paikan, jossa voisin kehittyä ja pelata myös pidempään.

Keitan ensimmäinen yhteys Hakaan syntyi jo viime kesänä ja talvella hän tuli antamaan näyttöjä.

– Minulla loppui sopimus viime kesänä Romaniassa ja he tarjosivat jatkoa, mutten halunnut jäädä sinne. Olin pelaamatta loppuvuoden ja halusin löytää itselleni sopivan seuran. Agenttini oli puhunut Hakan kanssa jo kesällä, joten seurasin loppukauden aikana heidän otteitaan. Sitten tulin tänne testiin.

Keita koki heti löytäneensä itselleen hyvän paikan jatkaa uraansa.

– Tämä oli minulle täydellinen paikka. Kaupunki on rauhallinen ja voin keskittyä pelkästään jalkapalloon ja täällä saan mahdollisuuden pelata paljon. Testiviikon jälkeen kerroin valmentajalle, että haluaisin pelata täällä. Tämä on hyvä paikka ja olen tykännyt valmentajistamme paljon.

Päävalmentaja Teemu Tainio on kuvaillut Keitaa hiomattomana timanttina, joka tulee vielä ihastuttamaan Haka-faneja kauden aikana. Viitteitä taitavan laiturin otteista saatiin jo talven peleissä.

– Minulla on hyvä vasen jalka ja hyviä ominaisuuksia. Minulla on myös ominaisuuksia, jotka vaativat kehitystä ja valmentaja otti ne heti esille ja niiden eteen olemme nyt tehneet töitä. Olemme asioiden suhteen samalla aaltopituudella valmentajien kanssa ja he ovat jo auttaneet minua paljon. Olen täällä erittäin tyytyväinen ja uskon kehittyväni pelaajana paljon.

Keita tuo erityisesti tulivoimaa erikoistilanteisiin sekä yksilötaitoa hyökkäyspelaamiseen. Hän myöntää, että pelitapaan kestää hetken totuttautua, mutta on omasta mielestään mennyt koko ajan parempaan suuntaan.

– Joukkueesta suurin osa on pelannut jo pitkään yhdessä ja heille pelitapa on jo tuttu. Pidän tavastamme pelata ja se on juuri sellainen missä viihdyn. Jokainen tietää roolinsa ja pelaamme joukkueelle. Aikaisemmissa seuroissa peli oli enemmän yksilökeskeisempää. Meillä on myös hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Olen päävalmentajan kanssa samaa mieltä siinä, että kunhan pääsen pelitapaan sataprosenttisesti sisään, niin tästä tulee myös henkilökohtaisesti hyvä kausi.

Keita sai esimakua Veikkausliigan tasosta talven Suomen Cupin otteluissa ja pelityyli eroaa hänen mielestä aikaisempiin sarjoihin verrattuna.

– Olen pelannut Etelä- ja Itä-Euroopassa ja niihin verrattuna täällä pelataan enemmän joukkueena, mutta siellä pelaajat ovat ehkä teknisempiä. Olen hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa, mutta minulla on vielä joukkuepelaamisen kanssa kehitettävää. Joka päivä menen kuitenkin eteenpäin.

Keita on viihtynyt hyvin Valkeakosken idyllisessä rauhassa.

– Täällä on aika hiljaista ja kaikki mitä tarvitsen tullakseni paremmaksi jalkapalloilijaksi. Kaikki on lähellä ja käytettävissäni. Jos haluan keskustella valmentajan kanssa, niin hän on lähellä ja seura auttaa, jos tarvitsen apua jossain. Voin keskittyä täällä pelkästään jalkapalloon ja se on hyvä asia.

Aikaisempien kokemusten jälkeen totuttautuminen tuttuun pohjoismaiseen kulttuuriin on tapahtunut helposti.

– Täällä on aika samanlaista kuin Norjassa. Ihmiset ovat mukavia sekä avoimia ja minut on otettu hyvin vastaan. Meillä on joukkueessa hyvä sekoitus erityyppisiä ihmisiä ja pelaajia.

Kaudesta Keita povaa Hakalle menestyksekästä.

– Jos pysymme terveinä ja vältämme loukkaantumiset, voimme pelata hyvän kauden. Suomen Cupin pelit osoittivat, ettemme pelkää ketään ja voimme voittaa minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa. Samalla meidän on kuitenkin oltava nöyriä, sillä olemme sarjanousijoita.

Veikkausliiga ilmoitti viime viikon keskiviikkona kauden käynnistyvän 1.7. Keita otti uutisen ilolla vastaan.

– Olin erittäin iloinen. Nyt tiedämme milloin kausi vihdoin käynnistyy. Nyt voi vain keskittyä pistämään peli kuntoon kautta varten eikä tarvitse miettiä muita asioita.

Hakan viime kauden dominointi Ykkösessä sai Valkeakoskella aikaiseksi pienoisen buumin ja FC Haka sekä jalkapallo nousivat jälleen kahvipöytäkeskusteluissa kaupungin ykkösaiheeksi. Keita haluaa heittää lisää löylyä buumille tällä kaudella.

– Haluamme tehdä kaupungin sekä fanit ylpeäksi ja sitä varten teemme lujasti töitä joka päivä.

 

(Kuvat: Jussi Rämä)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT