Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kahden maalin voitto TPV:sta

TPV antoi Hakalle tiukan vastuksen Tehtaan kentällä, mutta kotijoukkue puristi lopulta 2-0 (1-0)-voiton.

Haka onnistui maalinteossa ottelun alussa ja lopussa. Emenike Mbachun maali syntyi kuuden minuutin pelin jälkeen ja Niilo Mäenpää osui kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa.

Emeniken maali syntyi läpiajosta vasemmalta laidalta ja nostolla ohi maalivahti Henri Savolaisen. Mäenpää puolestaan pääsi maalaamaan nätin kuvion jälkeen. Erkka Helmiselle pedatiin ensin maalipaikka, mutta Helmisen vedon Savolainen torjui. Mäenpää pääsi irtopallosta sijoittamaan tyhjiin Hakan toisen osuman.

Ensimmäisellä puoliajalla Lutfi Bilalilla, Mäenpäällä ja Kalle Multasella oli hyvät maalipaikat, mutta Savolainen esitti näyttäviä torjuntoja. Toisella puolikkaalla paras maalipaikka ennen Mäenpään onnistumista oli TPV:n Mohamed Koromalla, jonka läpiajon Joonas Immonen teki tyhjäksi.

– TPV teki fyysisyydellään pelaamisestamme juuri niin vaikeaa kuin etukäteen osasi odottaa. Tämä oli meille taas hyvä opetus siitä, että mihinkään peliin ei auta lähteä takki auki, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong tuumi.

Vaikka Hakan maali pysyi puhtaana, niin puolustuspelaamisessa Armstrong löysi paljon parannettavaa.

– Siinä meidän täytyy tehdä vielä paljon töitä. Toki nollapeli on aina hyvä juttu, Armstrong sanoi.

Seuraavaksi Haka kohtaa ensi viikon keskiviikkona Tehtaan kentällä Tampere Unitedin.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Ville-Valtteri Starck (46. Paavo Ahola), Juho Saarinen (46. Mikko-Petteri Latosaari), Jaakko Rantanen, Jami Kyöstilä (46. Henri Malundama), Anton Popovitch, Niilo Mäenpää (var.), Emenike Mbachu (46. Patrik Ahonen), Tuomas Lähdesmäki (46. Omar Khary), Lutfi Bilali (76. Joona Kari), Kalle Multanen (46. Erkka Helminen).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT