Tehokkuus Akseli Lehtojuuren ase – ”Se on yksi selkeä vahvuuteni”

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

05.07.2020

Akseli Lehtojuuri kuuluu FC Hakan nuoriin lupauksiin ja hyökkääjä antoi jo viitteitä potentiaalistaan viime kaudella Ykkösessä. Hiljattain 19 vuotta täyttänyt helsinkiläinen taistelee tiukasti peliajasta Hakan hyökkäyksessä.

Lehtojuuri siirtyi Hakaan ennen viime kautta ja pelasi sitä ennen koko uransa HJK:ssa. Jalkapalloura starttasi HJK:n kaupunginosajoukkueessa, josta hän siirtyi seitsemänvuotiaana HJK:n junioreihin. Lehtojuuri oli Hakan päävalmentaja Teemu Tainiolle tuttu pelaaja jo HJK:n junioreista ja päätti kutsua miehen Valkeakoskelle näyttämään taitojaan.

– Teemu pyysi Hakan mukaan treenaamaan ja muutaman kerran jälkeen tarjottiin sopimusta, hän avaa päätymistään Valkeakoskelle.

Hän on sopeutunut hyvin tehdaskaupungin sykkeeseen.

– Mukava ja rauhallinen paikka. Joukkueessa on hyvä henki ja peli kulkee.

Lehtovaaran tullessa Hakaan hän ei tuntenut Tainiota lukuun ottamatta muita. Sopeutumisessa ei kuitenkaan ollut vaikeuksia.

– Ne ketkä olivat pelanneet täällä pidempään, tulivat heti juttelemaan. Minut otettiin joukkueeseen tosi hyvin sisään.

Täksi kaudeksi Lehtojuuri sai kuitenkin tuttuja, sillä Seth Saarinen siirtyi talvella Hakaan ja Maximus Tainio liittyi mukaan juuri kauden kynnyksellä. Kolmikko on pelannut aiemminkin yhdessä HJK:ssa.

– Oli kiva yllätys, kun Seth tuli harjoituksiin. Oli hienoa, että hän sai sopimuksen.

Nuorempana Lehtojuuri harrasti monipuolisesti muun muassa salibandya, koripalloa ja yleisurheilua. Jalkapallo oli kuitenkin koko ajan Lehtojuuren ykköslajina.

Viime kaudella Lehtojuuri pääsi näyttämään kykyjään seitsemässä Ykkösen pelissä pelaten yhteensä 231 minuuttia. Peliaikaansa nähden Lehtojuuri oli erittäin tehokas viimeistellen kolme maalia. Tänäkin talvena Lehtojuuri on ehtinyt osoittaa vaarallisuuttaan tykittämällä komean maalin KuPS:n verkkoon Suomen Cupin ottelussa.

– Mielestäni olen aika hyvä viimeistelemään. Se on yksi selkeä vahvuuteni ja lisäksi olen suht taitava, Lehtojuuri kuvailee vahvuuksiaan.

Tällä kaudella Lehtojuuri taistelee hyökkäyspaikasta viime kauden Ykkösen maalikuninkaan Salomo Ojalan sekä Huuhkaja-kärki Eero Markkasen kanssa.

– Meillä on tosi hyvä tilanne kaikilla pelipaikoilla. Kilpailu peliajasta on kovaa ja se tarkoittaa myös sitä, että treenien taso on todella korkealla. Yritän treeneissä näyttää, että ansaitsen paikan kentällä.

Lehtojuuren mukaan hän tuo kentälle hieman eri ominaisuuksia kuin muut kärkipelaajat.

– Juoksen ehkä enemmän pystyyn kuin Eero tai Salomo. Siinä on ehkä jonkinlainen ero meidän välillämme.

Haka aloitti kauden 1-1-tasapelillä FC Honkaa vastaan ja osoitti, ettei sen tarvitse nöyristellä mitään joukkuetta Veikkausliigassa.

– Meillä on superhyvät mahdollisuudet menestyä tällä kaudella. Luulen, että tulemme olemaan korkealla ja kuuden joukossa.

 

(Kuva: Jussi Rämä)

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.