Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Mikkis Latosaari: Onko Koskissa sunnuntaina mitään parempaa kuin Hakan matsi?

Hakan urakka Miesten Ykkösessä jatkuu sunnuntaina, kun Ykkösen toisen kolmanneksen otteluun Suomen kauneimmalle stadionille saapuu vieraaksi Pietarsaaren Jaro.

Hakan osalta kesän pahin otteluruuhka on hellittämässä ja nyt edellisestä ottelusta onkin kulunut jo yli viikko. Se on antanut Hakan joukkueelle tilaa tehdä harjoituskentällä muutakin kuin palauttavia ja valmistavia harjoituksia.

– Harjoitusviikko on sujunut hyvin ja ollaan ehditty nyt paneutumaan enemmän pelillisiinkin asioihin ja treenaan kunnolla, kun pahin otteluruuhka on ohitse, Hakan toppari ja Finnlinesin kummipelaaja Mikko-Petteri ”Mikkis” Latosaari kertoo.

Kahden voiton myötä tunnelmat Hakan joukkueessa on totta kai korkealla.

– Fiilinki on hyvä, kun voittoputki on saatu aluille ja sitä jatketaan totta kai sunnuntaina, Latosaari paaluttaa.

Mikään läpihuutojuttu sunnuntain Jaro-ottelu ei kuitenkaan ole. Viime kauden pääteeksi Veikkausliigasta pudonnut ja edelleen Veikkausliigakokemusta pursuava Jaro antaa varmasti Hakalle kovan vastuksen taistelussa pisteistä. Sarjataulukkoa on turha tuijottaa.

– Jaro on saanut peliään kulkemaan valmentajan vaihtamisen jälkeen. Kova joukkue sieltä on tulossa vastaan. Suoraviivainen ja taitava jengi, joten tarkkana pitää olla koko ajan. Jaron materiaali on kova, eikä sarjataulukko todellakaan kerro koko kuvaa joukkueen osaamisesta, Latosaari analysoi.

Kotikentällä Hakalla ei kuitenkaan ole kuin yksi tavoite ja se on voittoputken jatkaminen Jaron kustannuksella. Sen onnistumiseksi kannattajien tuki on todella merkittävä asia. Sunnuntaiksi on luvattu aurinkoista säätä ja kun mainio Kirjazz & Blues -tapahtumakin on soitettu päätökseen lauantaina, ei sunnuntaille jää tekosyitä jättää Hakan matsia väliin.

– Huomenna kannattaa todellakin tulla Tehtikselle, koska peli paranee jatkuvasti ja me jatketaan siitä, mihin Kokkolassa 4-1-vierasvoiton jälkeen jäätiin. Onko Koskissa sunnuntaina mitään parempaa kuin Hakan matsi? Ei pitäisi olla tekosyitä jäädä kotiin, Latosaari päättää.

Hakan ja Jaron välinen ottelu alkaa Tehtiksellä sunnuntaina kello 17.00. Matsietkot ravintola Stellassa Koskikarassa kello 15.00 alkaen ja jälkipelit Tehtiksen Paviljongilla heti ottelun päätyttyä. Tervetuloa!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT