Leevi Antinaho tähtää huipulle – ”Tavoitteet ovat korkealla”

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

28.06.2020

Leevi Antinaho pelaa toista kauttaan Hakassa. 17-vuotias lahjakkuus tavoittelee ensiminuuttejaan Veikkausliigassa tällä kaudella.

Lempäälästä kotoisin oleva Antinaho aloitti jalkapallouransa kotipaikkakunnallaan, mutta vaihtoi jo nuorena Ilvekseen. Viime kaudeksi Antinaho vaihtoi kuitenkin Hakaan ja meneillään on nyt toinen kausi Valkeakoskella.

– Ajattelin B-juniori-iässä, että olisi hyvät mahdollisuudet päästä aikuisten mukaan, että saisi haastaa itseään. Hakaan päädyin päävalmentajan takia ja tykkään siitä miten Haka pelaa. Kun tuli mahdollisuus siirtyä Hakaan, en epäröinyt hetkeäkään, Antinaho avaa päätymistään Hakaan.

Eikä hän ole katunut siirtymistään.

– On tuntunut hyvältä ja olen ollut tosi tyytyväinen. Meillä on hyviä treenejä ja kova vaatimustaso. Kaikki haluavat voittaa ja olla parhaita. Se vie samalla eteenpäin ja kehittää pelaajia.

Antinaho pääsi viime kaudella debytoimaan Ykkösessä juostessaan vaihdosta kentälle kahdessa ottelussa.

– Ykkösen pelit olivat tietenkin erilaista mihin olin junioreissa tottunut, mutta sama laji se kuitenkin on. Koin, että pystyn pelaamaan sillä tasolla ja luotto omiin taitoihin on kova. Oli kiva tehdä debyytti Ykkösessä, se oli hieno tunne. Veikkausliiga on välietappi siinä mitä tavoitellaan ja toivottavasti tulisi jonkun verran minuutteja tällä kaudella. Sitä varten jokaisessa treenissä tehdään töitä.


Tämän kauden valmistavissa otteluissa vastuuta on tullut enemmän. Suomen Cupissa hän on pelannut neljässä pelissä ja vastuuta on tullut myös harjoituspeleissä. Peliminuuttien mukana on tullut myös onnistumisia, sillä Antinaho on iskenyt maalit HJS:n ja TPS:n verkkoihin.

– Veikkausliigassa vastustajat ovat fyysisempiä ja nopeampia. Erot ovat loppujen lopuksi aika pienet. Jokainen pelaaja Veikkausliigassa on vähän vahvempi ja fyysisempi. On tuntunut hyvältä päästä liigajoukkueita vastaan pelaamaan.

Eväät huippujalkapalloilijaksi Antinaholla ovat olemassa. Hän harrasti nuorempana muun muassa yleisurheilua ja hiihtoa ja monipuolisen urheilutaustan takia fysiikka on kunnossa. Se näkyy myös kentällä, kun nuorukainen sahaa laitaa vauhdilla molempiin suuntiin.

– Teknisesti olen hyvä ja annan aina kentällä kaikkeni, joten minulla on myös hyvä asenne. Fyysiset ominaisuudet ovat ikäisekseni hyvällä tasolla ja olen vahva juoksemaan linjan taakse, Antinaho arvioi vahvuuksiaan.

Nuorelle pelaajalle ominaisesti kehityskohteita löytyy vielä.

– Pitää saada vielä lisää nopeutta, että pystyy haastamaan vastustajia paremmin. Myös ehkä hieman malttia tarvitsisi saada lisää. Vielä on liikaa sellaista nuoruuden intoa.

Veikkausliigakausi käynnistyy 1.7. ja monet povaavat Hakasta tämän kauden mustaa hevosta. Antinahon mielestä koskilaisilla on mahdollisuus yllättää.

– Meillä on tosi hyvä fiilis treeneissä ja kentän ulkopuolella. Mielestäni meillä on hyvät eväät vähintään ylempään loppusarjaan. Luotan, että ainakin sinne pääsemme.

Nuorukaisen omat tavoitteet siintävät korkealla.

– Tavoitteet ovat korkealla. Joka päivä teen duunia sen eteen, että kehitän pelaamistani. Unelmana ovat eurooppalaiset huippusarjat ja tämä on yksi välitavoite kohti niitä unelmia.

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.