Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Cupin paikallispeli sytyttää Järven

Perjantaina Tehtaan kentällä on kovat panokset Hakan ja Ilveksen kohdatessa Suomen Cupin ottelussa. Hakan paitaan paluun tehnyt oma kasvatti Topi Järvi lupaa valkopaitojen antavan kentällä kaikkensa.

Järvi on Hakan oma kasvatti, joka haki viime kaudella vastuuta Kakkosessa pelanneesta Kultsu FC:stä. Kausi joutsenolaisseurassa oli menestys, sillä Järvi iski kaudella 15 maalia ja hänet valittiin itäisen lohkon parhaaksi pelaajaksi.
– Se meni kivasti ja se oli makea kausi. Oli kiva pelata, kun sai vastuuta. Sain sieltä sen mitä hain. Samalla sain tärkeää kokemusta miesten peleistä. Vaikka olin pelannut jokusen pelin Veikkausliigassa ja Ykkösessä, niin miesten pelit olivat kuitenkin aika vähissä. Nyt sain runsaasti vastuuta ja peliaikaa. Tietyllä tapaa se oli askel taaksepäin ja kaksi askelta eteenpäin, Järvi kertaa kauttaan Etelä-Karjalassa.

Järvi palasi kotiin täksi kaudeksi ja on esittänyt talven aikana hyviä otteita. Haka on edelleen talven otteluissa tappioton, mutta hyökkäyksen työmyyrä löytää pelistä vielä parannettavaa.
– Vähän on ollut vaihtelevaa ja tasaisuutta pitäisi saada lisää. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen sekä joukkueen että omiin suorituksiin. Ei kuitenkaan koskaan voi olla liian tyytyväinen ja meillä on vielä paljon petrattavaa. Meillä on selkeitä osa-alueita joilla meidän pitää pystyä pelaamaan paremmin ja toivottavasti saamme ne kuntoon ennen sarjakauden alkua.

Järvi onnistui kahdesti maalinteossa, kun Haka voitti Ilveksen helmikuussa pelatussa harjoitusottelussa. Järven tuuletukset maalien jälkeen osoittivat, ettei kyseessä ollut ihan mikä tahansa harjoituspeli. Paikallislataus näkyy kentällä niin kuin pitääkin.
– Ainahan paikallisottelut sytyttävät ja cupin ottelu nostaa panoksia entisestään ja tuo lisäarvoa. Aina, kun pystyy kaatamaan paikallisvastustajan, niin se nostaa fiilistä. Nämä ovat hienoja pelejä, hehkuttaa Järvi.
– Cupin ottelu tuo lisää panosta ja se varmasti näkyy pelissä. Ottelun alku on joko tarkkaa tai sitten annetaan mennä eikä säästellä. Uskon, että pelissä mennään kovaa, sillä tässä pelissä on vain tulos tai ulos. Jokainen tulee antamaan kaikkensa kentällä – se on varma.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Haka voitti 4-2 ja Järvi lähtee samalla voittoreseptillä hakemaan Pirkanmaan herruutta ja paikkaa 16 parhaan joukossa Suomen Cupissa.
– Meidän vain pitää pelata samanlaista peliä kuin silloinkin. Ilves oli silloin tosin huono ja he varmasti tulevat kovempaa. Meidän pitää tehdä paikoista maalit ja pitää oma maali puhtaana. Pelataan omaa peliä ja uskotaan omaan tekemiseen, Järvi naulaa voittoreseptin.

Hakan ja Ilveksen välinen Suomen Cupin 5. kierroksen ottelu pelataan Tehtaan kentällä perjantaina 1.4. kello 18.00 alkaen. Ottelun tunnelmaan voi virittäytyä jo päivällä Valkeakosken Sportiassa Koskikarassa, kun Sportiassa järjestetään jalkapallopäivä. Paikalle saapuu Hakan pelaajia sekä luvassa on mm. arvontoja. Sportiasta pystyt nyt myös ostamaan perjantain Haka – Ilves -otteluun lippuja ja muistattehan, että kausikortilla pääsee otteluun ilmaiseksi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT