Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan testimiehistö taipui lopussa

Haka testasi pelaajia tulevaisuutta varten harjoitusottelussa FC Lahtea vastaan. Tehtaan kentällä nähtiin viisi maalia, kun FC Lahti voitti toisen puoliajan kirinsä ansiosta 2-3 (2-1).

Haka aloitti ottelun vauhdilla ja pallo oli FC Lahden maalissa alle minuutissa. Claudio Matrone tuli vauhdilla vasenta laitaa ja Jordan Seabrook viimeisteli hyvästä keskityksestä.

FC Lahti tasoitti ottelun 7. minuutin kohdalla. Hakan huonon purun jälkeen Matti Klinga pääsi puskemaan ja Erkka Heinä oli valkopaitojen maalilla yllätetty.

Haka siirtyi uudemman kerran johtoon 22. minuutilla. Seabrook otti vaikean pallon hyvin haltuun ja eteni voimalla päätyyn. Tarkka keskitys ja Claudio Matronella oli helppo työ viimeistellä.

Toisella puoliajalla FC Lahti painoi voimakkaan myötätuulen turvin paineen Hakan päähän. Joel Mero puski tasoituksen tunnin kohdalla ja Rafael viimeisteli läpiajosta vieraiden voittomaalin pari minuuttia ennen täyttä aikaa.

Lentävät vaihdot olivat ottelussa sallittuja. Hakalta kentällä kävivät seuraavat pelaajat: Erkka Heinä, Miikka Kärkkäinen, Josef Chavez, Mikko-Petteri Latosaari, Vladislav Tsurilfin, Marco Matrone, Mohamed Koroma, Paul Torres, Jordan Seabrook, Miroslav Ryshkevich, Claudio Matrone, Juha Pirinen, Jaakko Juuti, Kalle Multanen, Albert Kuqi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT