HIFK voitti Hakan 2-0

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

26.06.2018

FC Hakalla oli tiistaina sauma nousta jakamaan Ykkösen piikkipaikkaa HIFK:n kanssa, mutta helsinkiläiset olivat asiasta toista mieltä. HIFK voitti Hakan toistamiseen tällä kaudella ja nyt lukemat olivat 2-0 (1-0).

Kauden avauskierroksella Hakan 2-1 -voittanut HIFK avasi maalihanat juuri ennen taukovihellystä. Kokenut Jukka Halme upotti tarkalla laukauksella pallon Joonas Immosen selän taakse, kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelaamatta ainostaan yksi minuutti.

Peli ratkesi lopullisesti ottelun päätöshetkillä. Erotuomarin määräämää lisäaikaa oli pelattu pari minuuttia, kun HIFK:n Tuukka Kurki onnistui viimeistelyssä. Hakan ilta meni täysin piloille hetkeä myöhemmin Joona Karin punaisen kortin myötä.

– Kokeneempi ja fiksumpi joukkue voitti tällä kertaa, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong pohti.

– Yksilötasolla HIFK oli parempi ja se riitti heille voittoon, Armstrong myönsi.

Haka on kymmenen pelatun ottelun jälkeen yhä 14 pisteessä ja sarjassa kuudentena. Eroa kakkossijaan on silti vain kolme pistettä. Valkopaidat pelaavat seuraavan ottelunsa jo tulevana lauantaina 30. kesäkuuta. Tehtaan kentällä pelattava ottelu EIF:iä vastaan alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Henri Malundama, David Abidor, Marco Paunovic, Jami Kyöstilä, Tuomas Lähdesmäki (67. Samuel Chidi), Joona Kari (var+var=ua.), Anton Popovitch, Jonni Thusberg (76. Reetu Räsänen), Antto Hilska, Gerald Ben (67. Salomo Ojala).

Kaikki uutiset