AC Kajaani on Hakan seuraava haaste

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

19.05.2018

Hakan kausi jatkuu maanantaina, kun joukkue vierailee Kainuussa AC Kajaanin kotikentällä. Pohjoista kohti joukkue lähtee jo sunnuntaina.

– Pitkät matkat ovat aina omalla tavallaan niitä vaikeimpia reissuja. On ihan hyvä lähteä jo edellisenä päivänä liikkeelle, jotta pelipäivänä ei tule ylimääräistä rasitusta pitkästä matkasta, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong pohtii.

Edellisellä Ykkösen kierroksella Haka nappasi kauden avausvoiton, kun AC Oulu nöyrtyi Tehtaan kentällä lukemin 2-0. Hakan maaleista vastasivat Samuel Chidi sekä hirmupommin boksin ulkopuolelta ylänurkkaan tällännyt Henri Malundama.

– AC Oulu toimii oikeastaan hyvänä mittarina meidän ja AC Kajaanin välissä. Me voitimme oululaiset 2-0 ja AC Kajaani otti heistä 2-1-voiton. Pelkästään näiden tulostenkin valossa sieltä on hyvä joukkue tulossa vastaan.

AC Kajaanin edellinen ottelu pelattiin Kokkolassa ja siellä sarjakärki KPV oli parempi maalein 2-1. Willy Stephanus vastasi kajaanilaisten maalista.

– AC Kajaani on pelaava ja hyvin liikkuva joukkue, jossa on paljon ulkomaalaisvahvistuksia. He tuovat joukkueeseen sekä taitoa että voimaa. Esimerkiksi meksikolainen Alberto Ramirez on todella taitava ja kova keskikenttäpelaaja ja kärjessä heillä on voimakas target-pelaaja Michael Ibiyomi.

Sarjanousijoiden keskinäisessä kamppailussa syksyllä karsintatappion Kajaanille kokenut, mutta sittemmin kabinetin takaovesta Ykköseen noussut KTP haki Kainuusta ehkä vähän yllättäenkin täyden pistepotin taannoin.

– Mahtoikohan Kajaani olla karsintavoittojen myötä vielä hieman ylimielinen tuossa ottelussa tuoreempaa sarjanousijaa kohtaan, Armstrong aprikoi.

Sarjataulukossa Haka otti AC Oulu -voiton myötä ison loikan jumbosijalta ylöspäin aina neljänneksi saakka. Piste-eroa sarjan piikkipaikalle on yhden voiton verran. AC Kajaani on taulukossa sijalla yhdeksän kolmen pelatun kierroksen jälkeen.

Hakan puolustus on ollut tiivis koko alkukauden ajan siitäkin huolimatta, että joukkue on joutunut pelaamaan paljon vajaalla miehityksellä punaisten korttien myötä. Nyt takana on jo kaksi ottelua putkeen ilman päästettyä maalia.

– Me olemme puolustaneet todella tiiviisti ja vastustajista ainoastaan HIFK pystyi tekemään maaleja meidän verkkoomme ja nekin meidän pelatessa alivoimaisina. AC Oulua vastaan meidän puolustuksemme oli todella kompakti, emmekä antaneet heille maalipaikkoja käytännössä ollenkaan.

Kolikon kääntöpuolelta löytyy tietenkin hyökkäyspelaaminen ja se on se osa-alue, josta löytyy kehittämiskohteet maanantain ottelua silmällä pitäen.

– Vaikka puolustammekin hyvin ja tiivisti, niin emme saa olla liian varovaisia. Eteenpäin pelaamisessa voisimme olla rohkeampia ja luoda vielä nähtyäkin enemmän maalipaikkoja. Täysi päivätyö meillä on edessä, jos haluamme AC Kajaanilta edes pisteen mukaamme. AC Oulu -voitto ei auta meitä maanantaina enää yhtään, vaan jokaiseen peliin pitää latautua uudelleen. Jokainen peli ja vastustaja on aina uusi ja erilainen.

Hakan kokoonpanotilanne ennen maanantain ottelua on David Abidorin verran parempi kuin AC Oulua vastaan.

– David Abidor palaa kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen. Sen sijaan Ville-Valtteri Starckin nivunen ei valitettavasti kestänyt vielä harjoituksissa, joten hän jää Kajaanin-reissulta sivuun. Myöskään Antto Hilska ei ole vielä pelikunnossa. Gerald Ben kärsii pelikieltonsa jälkimmäisen ottelun maanantaina, Armstrong kertoo.

AC Kajaani – Haka -ottelu alkaa Kajaanissa maanantaina kello 18.30. Ottelu on katsottavissa selostettuna Elisa Viihde Sportilta.

Kaikki uutiset