Hakalle tappio maalijuhlissa

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

15.12.2017

Puolitoista viikkoa harjoituskentillä hikoillut Haka pelasi perjantaina uuden kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Maalijuhlat Veikkausliigan FC Interiä vastaan päättyivät Turussa Hakan 2-5 (1-3)-tappioon.

Kolme edellistä kautta Hakaa edustanut Niilo Mäenpää rankaisi vanhaa seuraansa kymmenen minuutin pelin jälkeen. Hakan testipelaaja Samuel Chidi tasoitti ottelun läpiajosta 33. minuutilla, mutta Benjamin Källman vei isännät uudemman kerran johtoon neljä minuuttia myöhemmin. Mäenpään iltapäivän toinen osuma syntyi juuri ennen taukovihellystä.

Toisella puoliajalla nähtiin vielä kolme maalia. Interin Joona Järvistö sekä Tero Mäntylä osuivat isännille ja Chidi toistamiseen Hakalle. Chidin toinen onnistuminen tuli Aleksi Ikosen hyvän esityön jälkeen.

– Tämä oli tyypillinen ensimmäinen harjoitusottelu. Molemmat ovat harjoitelleet vasta hieman toista viikkoa, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong huomautti.

– Vastustaja oli laadukas, mutta meilläkin oli monta maalipaikkaa. Peli olisi voinut päättyä 8-6, Armstrong jatkoi.

Haka pelaa vielä toisen harjoituspelin tämän vuoden puolella. Ottelu Veikkausliigassa viime kaudella kuudenneksi sijoittunutta SJK:ta vastaan on edessä Seinäjoella ensi torstaina.

– Meille saattaa tulla uusia testipelaajia tuohon otteluun, mutta nimet varmistuvat myöhemmin. Samalla mietitään jatkoa nykyisten testipelaajien kanssa, Armstrong totesi.

Hakan kokoonpano Interiä vastaan: Tuomas Karjanlahti (46. Ville Viljala), Ville Starck, Jaakko Rantanen, Jami Kyöstilä (51. Aleksi Ikonen), Joonas Meura, Tomi Kurvinen (46. Valtteri Hiilloskorpi), Henri Malundama, Tuomas Lähdesmäki (63.), Tuukka Kurki (46. Jonni Thusberg), Daniel O’Brien (58.Ville Moilanen), Samuel Chidi.

Kaikki uutiset