Hakan virheet kostautuivat

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

14.09.2017

Vahvasti nousua Veikkausliigaan havitteleva Ykkösen kärkijoukkue TPS päätti torstaina Hakan yhdeksän ottelun mittaisen tappiottomien pelien putken Tehtaan kentällä. TPS rankaisi Hakan puolustuksen virheistä ja vankisti sarjajohtoaan lukemin 0-2 (0-2).

Sateen kastelema Tehtaan kenttä teki ensimmäisellä puoliajalla tepposensa kaksi kertaa Haka-vahti Tuomas Karjanlahdelle. Ilari Mettälä pääsi siirtämään turkulaiset johtoon yhdeksännellä peliminuutilla ja Mikko Hyyrynen osui varttia myöhemmin. Molemmilla kerroilla Karjanlahti oli vaikeuksissa ulostulossaan.

Haka oli päästä peliin mukaan puolen tunnin kohdalla. Mikko-Petteri Latosaari liippasi Anton Popovithcin antaman kulmapotkun takatolpalle, mutta Kalle Multanen ei aivan onnistunut liukumaan palloa maaliin.

Multanen sai uuden paikan heti toisen puoliajan alkuun, mutta kurotus Niilo Mäenpään keskitykseen ei aivan onnistunut.

Hakan piristynyt pelaaminen oli tuottaa tulosta 57. minuutilla, mutta Erkka Helminen ei aivan saanut laukaukseensa tarpeeksi voimaa.

Jaakko Rantasen vapaapotku oli 69. minuutilla kova, mutta TPS-vahti Jonathan Viscosi sai kätensä viime hetkellä väliin.

Loppuhetkillä Haka sai pidettyä paineen turkulaisten päädyssä, mutta onnistumisia ei vain tullut.

Sijalla neljä majailevalla Hakalla on jäljellä vielä neljä ottelua tämän kauden Ykkösessä. Kärkijoukkueista Haka kohtaa enää KPV:n ja taulukossa takana olevista joukkueista vastassa ovat OPS, Jaro ja GrIFK.

Viimeisten viikkojen tavoitteena voi pitää säilymistä viiden parhaan joukossa. Se takaisi yhden ylimääräisen kotiottelun ensi kaudeksi.

– TPS on päästänyt vain 0.5 maalia ottelua kohden. Jos sellaista joukkuetta vastaan joutuu kahden maalin takaa-ajoasemaan, niin hankala siitä on nousta, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong mietti.

TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen antoi Hakalle taistelusta kunniaa.

– Puolustuspelimme oli hyvää, hyökkäyspelimme ei. Toisella puoliajalla tavoitteena oli vain tulos. Sen saavutimme, Laurikainen huomautti.

Hakan kokoonpano TPS:aa vastaan: Tuomas Karjanlahti, Ville-Valtteri Starck, Diogo Tomas, Mikko-Petteri Latosaari, Henri Malundama (66. Arlind Basha), Juho Saarinen, Jaakko Rantanen, Anton Popovitch (64. Emenike Mbachu), Niilo Mäenpää, Erkka Helminen (80. Antto Hilska), Kalle Multanen.

Kaikki uutiset