OPS tuli kolmasti tasoihin

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

22.07.2017

OPS:n ja Hakan välisessä Ykkösen ottelussa nähtiin todelliset maalijuhlat. Isäntäjoukkue OPS tasoitti kolmasti Hakan johtoaseman ja näin pisteet jaettiin luvuin 3-3 (2-2).

Haka lähti otteluun kapealla ringillä, kun runkopelaajista Kalle Multanen, Mikko-Petteri Latosaari, Ville Kauppinen, Tuomas Lähdesmäki, Ville-Valtteri Starck ja Topi Järvi olivat sivussa. Erkka Helminen sai näin ensimmäisen kerran tällä kaudella näytönpaikan avauskokoonpanossa.

Hyökkäyspäässä poissaolot eivät näkyneet, sillä Emenike Mbachu onnistui kahdesti maalin teossa ja Niilo Mäenpää kertaalleen.

Emeniken ensimmäinen maali oli hieno oivallus. Emenike näki OPS-vahti Juhani Pennasen olleen ulkona maalistaan ja pisti kaukolaukauksen tolppaa hipoen verkkoon.

Hakan toisessa maalissa Helminen teki vahvan esityön ja lopulta Mäenpäällä oli helppo työ pistää pallo lähes tyhjään maaliin.

Hakan kolmas tuli OPS-vahti Pennasen haparoinnin jälkeen. Pennanen torjui Jami Kyöstilän keskityksen Emeniken ulottuville. Emenike teki harhautukset ja viimeisteli tyylikkäästi illan toisen maalinsa.

Hakan puolustus sen sijaan oli ongelmissa. OPS:n ensimmäinen maali oli Hakan Diogo Tomasin oma ja kaksi seuraavaa viimeisteli Michael Nzekwe.  Nzekwen onnistumiset tulivat pahoihin paikkoihin, ensimmäinen juuri ennen taukoa ja toinen kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa.

Etenkin OPS:n kolmas maali harmitti Hakan päävalmentaja Keith Armstrongia.

– Painotimme ennen peliä sitä, että laitanousut on pidettävä kurissa. Heidän kolmas maalinsa tuli juuri sellaisesta ja hyvästä keskityksestä nousun jälkeen, Armstrong sanoi.

Vierastasapeli on usein maistuva tulos, mutta ei tällä kertaa.

– Kyllä se tappiolta tuntui, kun vastustaja tuli kolme kertaa tasoihin, Armstrong myönsi.

Samalla Haka-luotsi antoi kunniaa pelaajille hyvästä taistelusta.

– Meillä oli nuori joukkue kentällä. Esimerkiksi Jami Kyöstilältä ja Erkka Helmiseltä oli hyvät esitykset, Armstrong kehui.

Hakan seuraava peli on yksi kauden odotetuimmista otteluista. Työväen Musiikkitapahtuman lomassa pelattava kotiottelu on perinteisesti vetänyt hyvin väkeä Tehtaan kentän lehtereille. Ensi lauantaina vastassa on Jaro ja ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 14.00.

Hakan kokoonpano OPS:aa vastaan: Tuomas Karjanlahti, Juho Saarinen, Diogo Tomas, Jaakko Rantanen, Jami Kyöstilä (84. Paavo Ahola), Henri Malundama, Omar Khary, Anton Popovitch, Niilo Mäenpää, Erkka Helminen (73. Jean Fridolin Nganbe Nganbe), Emenike Mbachu (var.).

Kaikki uutiset