Haka voittoon kauden parhaallaan

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

10.06.2017

Haka esitti lauantaina kauden parasta peliään, kun KPV kaatui kotiyleisön edessä 1-0.

Ensimmäistä kertaa tällä Ykkösen kaudella Tehtaan kentällä päästiin nauttimaan kunnon olosuhteista.

KPV:n pelätty hyökkäyskalusto pysyi ensimmäisen puoliajan hyvin Hakan puolustuksen pihdeissä. Kertaalleen Henri Myntti pääsi pelottelemaan puskullaan Tehtaan kentän yleisöä, mutta pusku suuntautui hieman yli Ville Kauppisen vartioiman Hakan maalin.

Hakalla oli vartin pelin jälkeen huippupaikka mennä johtoon. Henri Malundama puski pallon maalin eteen, mutta Kalle Multanen laukoi hudin tyhjän maalin edessä. Hetkeä myöhemmin Multanen pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta jälleen paikkaan, mutta KPV:n puolustus ehti viime tingassa väliin.

Seuraava Hakan maalipaikka tuli 22. minuutilla, jälleen kulmapotkusta. Mikko-Petteri-Latosaaren liippaus meni ylärimaa hipoen yli.

Muutama minuutti ennen taukoa Haka sai maalin eteen hyvän paineen. Ensin KPV:n puolustus blokkasi Multasen vedon ja jatkopallon Malundama laukoi yli.

Toista puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia, kun Hakan paine palkittiin. Läpi ottelun vaaralliset kulmapotkut tuottivat vihdoin tuloksen, kun Multanen pääsi jatkamaan pallon verkkoon.

Jälkimmäisellä nelivitosella Haka oli lähempänä toista maalia kuin KPV tasoitusta. Etenkin Multasella oli useampi hyvä sauma. Parhaan paikan hänelle tarjosi Malundama, mutta helpottavaa toista maalia Haka ei onnistunut tekemään.

Hakan päävalmentaja Keith Armstrong iloitsi siitä, että kolmen topparin linja pystyi pitämään kookkaat KPV-kärjet täysin kurissa.

– Tämä peli oli meille helpotus edellisen surkean kotiottelun jälkeen. Jo viime pelissä Pietarsaaressa oli lopussa merkkejä paremmasta. Pystyimme jatkamaan siitä, mihin siellä jäimme, Armstrong totesi.

Myös maalintekijä Multanen oli samoilla linjoilla.

– Tasapainoisin matsi tähän mennessä. Puolustimme hyvin, mutta peli olisi pitänyt pystyä tappamaan aikaisemmin, Multanen mietti.

KPV:n päävalmentaja Jarmo Korhonen kehui Hakaa estotta.

– Saimme mitä ansaitsimme. Haka oli erinomainen, Korhonen myönsi.

Myös Multanen sai Korhoselta kehut maalivainustaan.

– On se käsittämätön kaveri.

Hakan ottelut jatkuvat viikon päästä lauantaina GrIFK:n vieraana Kauniaisissa. Ennen juhannusta Tehtaan kentällä vierailee vielä sarjakärki Honka. Tuo kamppailu pelataan keskiviikkona 21. kesäkuuta.

 

Hakan kokoonpano: Ville Kauppinen, Ville-Valtteri Starck, Mikko-Petteri Latosaari, Diogo Tomas, Juho Saarinen, Henri Malundama (var.), Jaakko Rantanen, Anton Popovitch (80. Niilo Mäenpää), Tuomas Lähdesmäki, Emenike Mbachu (88. Lutfi Bilali), Kalle Multanen.

Kaikki uutiset